Thursday, December 17, 2015

Luukku 17: rauhoittuminen jouluun yin-joogan avulla

Tästä luukusta tänään löytyykin linkki blogitekstiini toisaalla, eli olen kirjoittanut Yogoben sivuille tekstin nimella "Joulu on rauhoittumisen aikaa". Tai niin sen kai kuuluisi olla mutta joulunalusaika on monella aivan kaikkea muuta kuin rauhoittumista. Itse olen kokenut Yin-joogan oivaksi apukeinoksi silloin kun hävitän kyvyn kuunnella itseäni. Käy lukemassa blogista lisää!

Ihan muina sudenkorentoina tässä näin

Yogoben sivulla on myös mainio joululahja sinulle, joka kaipaat treeniä ja joogaa joulun ajalle, kun monestihan kuntosalit ja joogasalit ovat kiinni tai kun esimerkiksi itse suuntaan pois omista treeniympyröistäni kohti Savoa ja pohjoista. Saat siis sieltä kaksi viikkoa ilmaista treeniaikaa. Varsin mainio joululahja vaikka itsellesi :)

Tipetitap!

-Mari

Tuesday, December 15, 2015

Luukut 14 ja 15: tuplaluukku, taas

Jostakin sattui silmääni tämä Väestöliiton sivuilla oleva kirjoitus: "Miehen kokemuksia 10 vuoden sinkkuilusta". Jos tohon vaihtais vaan "Naisen" niin vois olla mun kirjoitus. No ainakin melkein.

"Jossain puhuttiin siitä, onko parisuhteen muodostaminen vaikeaa. Mielestäni se on ehdottomasti maailman vaikein asia. En tiedä mitään niin vaikeaa. Ihminen laskeutui Philae-luotaimella 113 000 kilometriä tunnissa liikkuvalle komeetalle. Se oli kuulemma helppo nakki. Sama kuin nappaisi liikkuvan luodin pinseteillä kiinni. Mutta se ei ole mitään kumppanin etsintään verrattuna. Parisuhteeseen päätyminen ei ole helppo nakki. Siihen tarvitaan kaksi kulkijaa ja tunnetta. Tarvitaan tunne, joka liimaa parin yhteen. Luottamuksesta tulee perusta, jonka päälle kaikki rakentuu. En tiedä, miten tämän tunteen oikein saisi aikaiseksi."

Word. Mulla ei oo tähän mitään lisättävää. Paitsi että haluisin kyllä tavata kyseisen tyypin. Tai sit en. En tiiä. Oliskohan niiku kattois peiliin. Hui.

Tip Tap.


Mari

Sunday, December 13, 2015

Luukut 12 ja 13: pikkujoulut

Heippa! Eilen en jaksanut tehdä luukkutekstiä. Väsytti. Sori. Tämä ei ole viimeaikoina oikein kavereitakaan ehtiny nähdä niin äkkäsin aika ex tempore että pyydän pari kamua perjantai-iltana pikkupikkuruisille pikkujoulukesteille. No, siitä sitten johtuen oli eilen aikamoinen väsymys. Mutta huhhuh kun oli hauskaa (ks. allaoleva kuva joka on saanut inspiraation perjantai-illasta). Alan ehkä jo toistaa itseäni mutta mulla on aika hauskoja ystäviä!! Kuitenkin, kuten loogiselta tuntuu, niin jokaisen ylämäen jälkeen on alamäki ja eilinen ei ollutkaan niin hauska. Tai no itseasiassa oli siinä määrin että nauroin aivan katketakseni illan aikana otetuille kuville :D ja pääsin lauantaina heti aamusta semmoiseen pikkujoulu Detox -jooga työpajaan ja vaikka olo oli hieman (todella) heikohko niin oli ihanaa tehdä parin kanssa shiatsu-hierontaa ja muutenkin joogata. Olen toki lähestulkoon shiatsu-ekspertti nyt sitten. Sinkkumiehet, vink vink.



Noin niiku muuten olisin sitä mieltä että tommoset juhlien jälkeiset vapaapäivät pitäis kieltää. Etenkin jos on sinkku. Sitä ei tee mitään muuta ku kieriskelee itsesäälissä kotona punkassa ja ei oo ketään ketä halata. Ei ketään. Paitsi koirat. Ja vaikka just kehuin mun kavereita ihan parhaiksi ikinä niin miestä ne ei oo kyllä meikäläiselle löytäny. Eiks se olis niiku kavereiden tehtävä?? Itsehän olen parittanu useammankin ystävän (ehkä ainakin kaksi, joista toiset kylläkin eros) niin nyt olis sillai ihan kiva kiitos vastapalveluksen paikka. Et tässä ne on kyl aika surkeita. No ei vaa, vitsivitsi (vaikka onkin totta). Toki kysehän ei voi olla siitä ettei ne kehtais parittaa mua kellekkään koska minähän olen mahtava. Ehkä alan piinaamaan niitä päivittäisillä viesteillä ja puheluilla (entistä enemmän) ni ne ei kohta näe enää mitään muuta mahdollisuutta ku järkätä mulle joku mies mitä piinata. Buahaha. Excellent (Simpsonien Mr Burns -maisesti lausuttuna ja sormenpäitä yhteen naputellen).

No jotta nyt jotain asiallistakin tähän viikonlopun tuplaluukkuun sisällyttäisin niin ottaisin esille Pariisin ja ilmastonmuutoksen. Hienoa tässä viikonlopussa erityisesti siis oli COP21 ja siellä aikaansaatu ilmastosopimus. Täällä on mukavan visuaalisesti kuvattu sopimuksen pääkohdat. Ilmeisesti jotkin tahot ovat kuvanneet sopimusta riittämättömäksi mutta omasta mielestäni se on ainakin askel erittäin hyvään suuntaan, asian suhteen ku en noin muutoin ole mitenkään ekspertti. 

Sit vaan kohti uutta viikkoa kuulkaas, joulukalenterin puoliväli ylitetty jo! Tip tap.


-Mari

Friday, December 11, 2015

Luukku 11: keep calm and be a unicorn

Dalai Laman Facebook-sivulla oli tänään tämmöinen teksti: 

"If you live your life honestly and truthfully, you'll be open and transparent, which leads to trust. And trust leads to friendship. This is something worth taking into account, that the basis of friendship is trust not money and warm-heartedness is essential if we are to live happy lives."

Awwwwws!!! <3 <3 <3 Jokunen on saattanut ehkä joskus huomata että olen blogiteksteissäni aika usein painottanut sitä että avoimuus luo luottamusta. Olen vahvasti tämän asian kannattaja. Ja siitä syystä olen myös avoin täällä sosiaalisessa mediassa, vaikka varmasti moni pitää sitä ehkä melko riskaabelina. Haluaisin nuo ylläolevat sanat muokata myös tutkimukseen tällä tavoin: "If you [do] your [research] honestly and truthfully, you'll be open and transparent, which leads to trust." No näin juurihan sen kuuluisikin olla. Nimenomaan tutkimuksessa peräänkuulutetaan yhä enenevässä määrin tuon avoimuuden perään, johtuen ehkä mm. siitä että luottamus tieteessä on ehkä hieman heikoissa kantimissa. "And trust leads to [collaboration]." Näin voi olla?? "This is something worth taking into account, that the basis of [collaboration] is trust not money and warm-heartedness is essential if we are to live happy [careers]." No okei kollaboraation taustalla vaikuttaa monesti myös aika paljon raha mutta toisaalta kukapa haluaisi kollaboroida epäluotettavan kumppanin kanssa? Ja erityisesti tuota lämminsydämisyyttä kaipaisin lisää tutkimukseen. Kutsu minua naiiviksi mutta uskoisin että jos tutkimuksessakin olisi enemmän avoimuutta, totuudenmukaisuutta ja lämminsydämmisyyttä, salailun, kilpailun ja kyynisyyden sijasta, olisi tämä koko homma paljon tehokkaampaa ja tuloksekkaampaa. 

Ei lisättävää

Tip Tap!! TGIF :D

-Mari

Thursday, December 10, 2015

Luukku 10: sihijuomaa utilitaristisesti

Nyt saatiin minullekin oma nyhtöruoka! Nyhtökaura!! Tosin sen verran täytyy napista että ei kai noin voi sanoa että "kaura ei ole allergeeni". Kaura ei sisällä gluteenia ja on sopiva keliaakikolle jos valmistettu tehtaassa jossa ei käsitellä gluteenia sisältäviä viljoja mutta kyllä käsittääkseni kauralle voi olla kuitenkin allerginen. Mutta se on eri asia kuin keliakia. Oon kyllä vieläkin vähän huono tekemään vegaaniruokia. Jos jollakulla on vinkkaa hyviä vegaaniruokasivuja tai -blogeja niin ehdotuksia otetaan vastaan! Hei muuten Arskakin on sitä mieltä että lihansyöntiä kannattais vähentää, jotta tää maapallo vois vähän paremmin. Hyvä Arska!! :D

Kasvisruoista eläinasioihin: pyörin edelleen eettisten asioiden ympärillä sillä silmiini osui tänään tämä kirjoitus Hesarista. Kirjoitukseen haastateltu tutkija Laura Hänninen sanoo olevansa utilitaristi eläimiin liittyvien eettisten arvojen suhteen. Hauska sana. Sanoisin myös olevani utilitaristinen, sillä olenhan esimerkiksi ottanut koirani pitämään itselleni seuraa ja olemaan halittavina mutta pyrin myös antamaan niille parhaan mahdollisen kodin ja elämän. Näyttelyissä nämä partakuonot eivät pärjäisi mutta sillä ei ole minulle merkitystä, pääasia että ovat terveitä. Sit seuraavaks alan kai selvittää et mistä sais semmosta koiranruokaa, missä olis käytetty semmosta lihaa mikä vastais mun eettisiä arvoja. Kasviksia noiden ruokavalioon pitäis muutenkin lisätä, kun noi kääpiösnautseritkin tartteis aika paljon kuituja jotta niiden massut toimis hyvin. Etenkin tämmösen kaupunkilaisyksilöt kun niiden liikunta meikäläisen työpäivinä jää kuitenkin aika pieneks. Siellä vaan makoilevat päivät pitkät. Voi kateus...

Tänään on myös muuten juhlapäivä koska mun ihanaihana ystävä ja maailman ihanin Tiina on syntyny just tänään!! Muutama vuosi sitten :D Tiedetuubikin tais aavistaa tämän koska juurikin tänään kemiallisesta joulukalenterista paljastui "Hiilihapollista sihijuomaa"!! Lempijuomaa!!! Poks vaan!!! Kuva kesältä ja hiukka nuutuneita kukkaseppeleitä taustalla mutta ei kai se ny oo nii justiisa :D


Tipetitap!

-Mari

Wednesday, December 9, 2015

Luukku 9: tulevaisuuden joululahjat

Ehdin eilen illalla hetkisen tutkailla viime viikolla järjestetyn International Summit on Human Gene Editing:n aiheuttamaa uutisointia. En itse ole geenimuuntelun alalla, tutkin lähinnä geenien ja genomin ilmentymistä. Asia kuitenkin kiinnostaa minua ja kuuluukin kiinnostaa, asiahan koskettaa meitä kaikkia. Järjestimme aiheesta myös opiskelijaneuvostomme kanssa symposiumin keväällä. Harmiksemme osallistujamäärä symppariin jäi suhteellisen pieneksi. Eivätkö biolääketieteen opiskelijat ole vielä oikein heränneet koko asiaan? Nyt viimeistään pitäisi! Kannustaisin opiskelijoita olemaan edes jokseenkin kiinnostunut niistä aiheista mitkä on biolääketieteen alalla pinnalla, myös niistä jotka eivät ole aivan suoraan oman tutkimuksen fokuksena.

Kokoontumisen aiheena oli siis tiedeyhteisön yhteiset säännöt ihmisen genomin muokkauksen saralle ja aihe on kiinnostava (ja tärkeä!!) erityisesti sen sisältämien eettisten haasteiden kannalta. Aihe on on ollut pinnalla erityisesti kuluneen vuoden aikana ja täältä löytyy ehkä suhteellisen helposti ymmärrettävä blogiteksti siitä että miksi. Teknologiasta ja sen hyödyntämisestä ollaan montaa eri mieltä. Keskustelimme näistä eettisistä haasteista sympparimme opiskelijalounaalla Dr. Matthew Porteuksen johdolla. Keskustelu oli mielenkiintoinen ja mitä ilmeisimmin samankaltaisista asioista on keskusteltu myös tuolla yllämainitussa kokoontumisessa. Opiskelijalounaasta sen verran: jaoimme puhujiamme eri pöytiin ja suosittuja aiheita on yleensä: "kuinka yhdistää työ ja perhe/vapaa-aika", "mitä tehdä väitöskirjan jälkeen", "kuinka tehdä hyvä apurahahakemus" jne. Ehdotin että pistettäisiin yhden pöydän aiheeksi tutkimusetiikka, koska se sopisi symposiumin aiheeseen täydellisesti ja mielestäni on tärkeä asia. Kuten muut neuvoston jäsenet osasivat arvata; ei tämä aihe kiinnostanut opiskelijoita ja pöytään saapui vain muutama, joista osa oli saapunut lähinnä ilmaisen lounaan perässä. Miksi ihmeessä tutkimusetiikka ei kiinnosta tohtoreiksi tähtääviä tutkijaopiskelijoita?! Minusta se on hieman huolestuttavaa. Mielestäni myöskin etiikan opinnot tai jokin kurssi pitäisi sisällyttää pakollisena väitöskirjaoppilaiden opetusohjelmaan ja olen tästä tainnut jossain sivulauseessa jossain kokouksessa mainita mutta ehkä olisi pitänyt viedä tätä aihetta vielä hanakammin eteenpäin, vaikkakin se olisi jälleen yksi lisäaskel jo ylitsepursuavaan byrokratiaan.

Hyvä asia on kuitenkin se että näistä asioista puhutaan ja vastaavanlaisia kokoontumisia järjestetään. Kommunikaatio on tärkeää ja mitä enemmän eri osapuolia keskusteluun saadaan mukaan, sitä enemmän se luo ymmärrystä eri näkökannoille. Keskustelun avoimuus luo mielestäni luottamusta sitä kohtaan, mitä me tutkijat työssämme teemme. Tämä teknologiahan olisi mitä mahtavin erinäisten tautien hoitomuotona, sitten kun sitä on tutkittu tarpeeksi, ilman kiirettä ja kilpailua, ja kun sitä osataan oikein hyödyntää ja oikeanlaisiin kohteisiin. Olen skeptinen sen suhteen että olisi hyvä asia mennä sörkkimään periytyviä ominaisuuksia, vaikka kyse olisi vakavasta periytyvästä sairaudesta. Mielestäni tietoa DNA:n säätelyelementeistä ei ole vielä tarpeeksi. Tulevaisuudessa ehkä on! Tässä yksi syy miksi tutkimukseen kannattaa sijoittaa!! Hallitus hoi! Älkää väheksykö kaikenmaailman dosentteja!!! ;) Mutta kuten tiedeyhteisössä uutisoinnin perusteella oli konsensuksena, olisi järkevää että tekniikkaa pystyttäisiin kehittämään ja tutkimaan edelleen, sen suhteen että jo syntyneen lapsen mahdollisia ei-periytyviä virheitä pystyttäisiin parantamaan entistä tehokkaammin. Siihen en haluaisi tämän osalta mentävän, että tulevaisuudessa kauneushoitolalahjakortin sijaan voisit saada lahjakortin geenimuunteluhoitoihin tms. Isoja kysymyksiä, jälleen kerran.


Huh huh. Oon kyllä melekone lahjakkuus tolla Illustraattorilla piirtämisen suhteen, vaikka nyt näin itse myönnänkin. Eeeehehehe, en tahtois tota pukettia itselleni :D Edelleen ottaisin mielummin sen unicornin.

Tip Tap!

-Mari

Tuesday, December 8, 2015

Luukku 8: Ho Ho Ho! Pukki kävikin jo tänään :D

Molekyyli-Marin joulu onkin jo tännään sillä kävin hakemassa joululahjani joulupukin pajalta :D Hyvää joulua minä!! Tip tap! Kappas, juuri sitä mitä toivoinkin: pinkit pyydasukset!! Kuinka siistii muuten olis jos kuviointina olis pinkkejä yksisarvisia?!!! Vink vink sinne Völkln suuntaan ;) Oikeesti en kyllä kestä jos joku merkki semmoset tekis, nyt ei saa kyllä vähään aikaa ostaa mitään vermeitä, ostokielto minulle kiitos!!


Myös työpaikalla oli joulu, saatiin Folkhälsanilta lahjakortit!! Sitten voi kivasti mennä johonkin nettijuttuun ja sieltä valita sopivan lahjan. Nopiasti kävin vilkaisemassa ja ei sieltäkään löytynyt yksisarvista :( Oh well, ehkä pukki yllättää minut sitten aattona, sillä unicornilla. En voinut kirjoittaa tuohon yksisarvista koska te pienet härskiäiset siellä heti ajattelisitten jotain muuta kuin söpöä ja maagista taruolentoa. Kyllä miä teiät tiiän, kuulkaas!!

Tiedetuubin kemiallisessa joulukalenterissa kysytään "Onko joulua ilman suklaata"? No ei ole. Piste. Minun suosikkini on ihan Fazerin siniset konvehdit. Myönnän, olen jo syönyt yhden paketin. Öyh. Ei ollut muuta syötävää viikonloppuna labrassa, siinä heikko selitys. Sitten kun haluaisin nyt niitä vegaanisuklaita niin onko vinkkejä jostain hyvistä? Ei liian tummaa kiitos. Käykää muuten katsomassa tuo tiedetuubin linkki, nyt oli kivaa nippelitietoa. On sitten jotain takataskussa kun pelailette joulupyhinä Trivialia tms nippelitietokisoja.

Nonni, ruppeen nyt ihmettelemään että miten saan mahdutettua megapohkeet nui korkeisiin monojen varsiin ilman että verenkierto loppuu ja että mitenköhän ihmeessä noi siteet toimii... 


Huomiseen tippitapit!

-Mari

PS: Nii ja jossei sitä lunta ala jo näkyy ni sit tehhää tällai.

Monday, December 7, 2015

Luukku 7: etikkaa ja etiikkaa

Tänään vähän myöhässä aukeaa tämä luukku. Koska olen väsynyt, en ehtinyt etukäteen kirjoittaa paniikkipipetointien yms muun kivan vuoksi ja kotiin tultuani päätin antaa aikaa itselleni. Katsoin vihdoin Cowspiracyn. Ollut to do -listalla jo pitkään. Olin vähän skeptinen koska odotin salaliittoteorioita ja propagandaa. Ja tottakai, osittain se myös oli juurikin sitä. Mutta toisaalta myös asiaa. Toki jos haluaa tuoda jonkin asian oikeasti esille, täytyy olla vähän provokatiivinen. Tiettyyn rajaan asti tietysti. Eikä silkka tieteellinen objektiivisuus myy. Kuitenkin semmonen toisten mollaaminen on miusta aina vähän tylsää ja nostaa itsessäni ainakin vaan vastustusta. Kannustaminen on heti paljon kivempaa ja motivoi muutokseen jos siihen tähdätään. Koin tämän ehkä vähän enemmän kannustavaksi, tosin mielipidettäni ohjaa se että olen jo miettinyt noita dokkarissa esitettyjä asioita, melko paljonkin, joten olen siinä suhteessa hyvin puolueellinen.


Itse olen jo monta monta vuotta sitten lopettanut lähes kokonaan lihan ostamisen kotiin. Puolitoista vuotta sitten ryhdyin syömään vain kalaa ja kasviksia. Pari kuukautta sitten jätin myös kalan pois ja nyt yritän pikkuhiljaa siirtyä kokonaan vegaaniksi. 

Miksi? En ainakaan muista katsoneeni yhtään lihaa demonisoivaa dokkaria. 

Muistan kuitenkin kuinka varmaan jo lukion oppikirjoissa esiteltiin ilmastonmuutosta ja mm. piereskeleviä lehmiä, jotka olivat toki hupia. Hehe, kirjoitin sinne lehmän peräpäähän "prööt". Muistan myös jo tuolloin mietiskelleeni energiaa ja kuinka sitä tavallaan kuluu hukkaan käyttää nautaa ravintona ja kuinka kasvisruokavaliolla tuo energiahukka olisi tavallaan vältettävissä. En tuolloin ollut kuitenkaan syönyt kovin hyvää kasvisruokaa eikä tuo vaihtoehto tuntunut mielekkäältä. Siinä mielessä matkani Intiaan, myöhemmin, oli silmiä avaava, koska siellä kasvisruoka oli taivaallista ja skeptisyyteni sen suhteen katosi. Jauhelihaa tai kanasuikaleita en ole vuosikausiin ostanut kotona kokattavaksi yksinkertaisesti siksi koska olen kokenut valmistamisen hankalaksi (olen siis laiska) ja koska en voi sietää rustopaloja. Kasviksissa ei ole ällöttäviä rustopaloja tai läskiä. Siis ihan oikeasti rustopalat ovat maiskuttamisen lisäksi ehkä inhottavinta ikinä!! Kalan ja kasvisruoan valmistaminen on tuntunut helpommalta ja kasvikset säilyvät jääkaapissa pidempään jos en ehdikkään tehdä ruokaa juuri parin päivän sisällä. Pelkäsin lisäksi aina saavani salmonellan itsevalmistamastani kanaruoasta tai epäilin lihan olevan pilaantunutta. Perus, mikrobikammoinen biologi. Kalasta pelkäsin tietysti saavani matoja. 

Kasvisruokavalioon siirtyminen on siis tullut itsestään käytännöllisistä syistä. Sitten vasta rupesin miettimään eettisiä syitä ja juuri tuota ekologisuutta ja energiahukkaa. Paljon olen myös mietiskellyt onko eettisempää tai ekologisempaa syödä lähitilan luomulehmää vai muualta kuskattua soijaa. Ja päätynyt kuitenkin soijaan. Ja että onko luomu kuitenkin vain itsekästä koska koko maailmaa ei saada ruokittua luomulla? Isoja kysymyksiä. Lisäksi, kun on lihasta luopunut, ei sitä edes tee mieli. Vahvana vaikuttimena oli myös toissakesäinen deittailu kundin kanssa joka oli siirtynyt kasvisruokavalioon ja tiputtanut sillä painoaan. Ja täytyy myöntää että itselläkin on nyt paino tippunut, jonkin verran. Vasta viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota enemmän myös eläinten oloihin. Olen aiemmin halunnut sulkea silmäni. Suojellakseni itseäni mielipahalta. Nyt olen pakottanut itseni katsomaan videoita teurastamoista jne. Olen itkenyt paljon. En voi käsittää ihmisten pahuutta. Olen ollut niin suunnattoman surullinen. Minua on kuitenkin lohdutettu ja olen onnellinen niistä ihanista ihmisistä jotka ovat tuoneet tukensa niillä hetkillä kun olen ollut lähellä hysteriaa kun olen tuntenut oloni epätoivoiseksi koska en voi pelastaa jokaista pientä lehmää tai sikaa. Vaikka se nyt hassulta kuulostaakin mutta en aio hävetä tätä empatiaani noita eläimiä kohtaan. 

En nyt aio tässä myöskään saarnata siitä että jokaisen pitäisi nytheti ryhtyä vegaaniksi. Mutta kannustaisin olemaan tietoinen siitä mitä suuhunsa laittaa ja siitä prosessista mikä on suupalan taustalla. Kannustan myös ottamaan selvää ja olemaan tiedonjanoinen. Ei yksi dokkari kerro koko totuutta kaikesta. Katso kaksi, ja enemmän. Ja lue siihen lisäksi. Kukaan ei ole kaikkitietävä mutta kannattaa tarkastella asioita useasta eri suunnasta ja sitten tehdä omia arvoja parhaiten tukevat päätökset, jos asioita yleensäottaen haluaa ruveta punnitsemaan.

Lisäksi haluaisin mainita että Molekyyli-Marin ruuansulatus on ollut oikein tyytyväinen tästä kuidun saannin lisääntymisestä, menemättä sen enempää detaljeihin... Muitakin syitä kasvisruokavalioon siirtymiselle löytyy, omalla kohdallani, mutta jottei tästä blogikirjoituksesta tulisi aivan tolkuttoman pitkä, jätän tämän kasvisaiheisen pureskelun tähän. 

Niin entäs se etikka? No se on tuolla tiedetuubin joulukalenterissa. Mee sieltä tsekkaa se, kätevä aine :D Itse käytän laimennettua omenaviinietikkaa mm. kasvoveden sijaan. Toimii.

TipTap!!

-Mari

Sunday, December 6, 2015

Luukku 6: onnea kaunis Suomi, tahtoisin onnitella pian myös koko maailmaa

Seuraan kotona itsenäisyyspäivän vastaanottoa Presidentinlinnasta. Sytytin ikkunalle kaksi kynttilää ja koen olevani etuoikeutettu siitä, että saan tätäkin iltaa viettää rauhassa ja turvallisin mielin omassa kotonani. Kaikille ei ole suotu tällaista etua. Eihän tämä ole toki tullut ilmaiseksi ja saan tästä turvallisuudentunteesta kiittää mm. niitä jotka ovat henkensä edestä itsenäisyyden puolesta taistelleet.

Mielessäni on myös koko maailma ja vaikka meillä onkin meidän itsenäisyytemme, elämme muiden maiden kanssa samalla maapallolla ja jokaisen meidän toimet vaikuttavat naapureihimme ja kauemmaksi. Me hengitämme jokainen samaa ilmaa, samaa happea, joka pitää meidät elossa. Toivoisinkin siis että taistelisimme myös tämän meidän yhteisen maapallomme puolesta. Yhteen henkeen, koko maailma. Kohdistan tämän pyyntöni erityisesti Pariisin ilmastokokoukselle. Myös Kokolla on tämä sama pyyntö:


Rauhaisaa itsenäisyyspäivän iltaa toivottaen,

-Mari

Saturday, December 5, 2015

Luukku 5: tutkija työssä

Heippa,

Viitonen on mun numero ja ajattelin että tänään on hyvä päivä mutta en kerro teille tänään sittenkään sitä miksi suuntasin tautitutkimukseen, koska juuri tällä hetkellä koko tutkimus tuntuu ajanhukalta. Olen juuri pipetoinut noin 4h (esivalmisteluineen kaikkineen) minimaalisen pieniin kuoppiin (380 kuoppaa, 10 mikrolitraa nestettä per kuoppa) tavaraa, huolellisesti, jättämättä varaa millekään virheille. Tämän jälkeen kiikutin tuon qPCR-platen semmoiseen hemmetin masiinaan ajettavaksi ja palasin muina naisina muihin töihin. Taputtelin itseäni selkään ahkerasta pipetointityöstä. Tunnin kuluttua tuli tunne että pitää mennä tarkistamaan meneekö ajo hyvin ja siellä olikin tullut jokin errori. Siinä meni taas kokonainen 4h pipetointia ja arvokasta näytettä sekä vielä arvokkaampaa aikaa hukkaan. Tulen siis luultavasti huomenna toistamaan saman järjettömyyden. Että kiitos vaan hallitus kun leikkaatte niitä tutkimukseen suunnattuja määrärahoja niin saan luultavasti jatkossakin kirota toimimattomia laitteita ja työskennellä päivät läpensä koirien odottaessa yksinäisinä kotona, vaikken kauhean usein itse näitä qPCR:iä joudu pipetoimaankaan. Kaikenmaailman melkein-tohtorit täällä huutelee. Jos koirat sais ottaa tänne toimistolle mukaan ni sit olis ihan ok :) Mutta ei koska sääntö-Suomi. Ja täytyy toki olla tyytyväinen että saa edes jotain tehdä mutta onnistuis edes jokus nää hommat! Ihan semmonen olo et niiku olis siinä leffassa, Päiväni murmelina. Et mä en ikikuuna päivänä pääse siihen pisteeseen et homma olis kansien välissä ja pääsis muuttaa ulkomaille. Aina joku kone prakaa tai tulee postilakko ja ei saa primereita tai oma kone tilttaa tai oma kroppa ja mielenterveys tilttaa ku tää ei vaan ikinä etene... Et semmosta tänää. Veikkaan et pieni joululoma tulis tarpeeseen :D

Hemmetin monta ja aivan liian pientä kuoppaa.

Tässä linkki kemialliseen joulukalenteriin, jossa aiheena noki, koska ulkonakin on niin pimee että kukkaan ei varmasti huomaisi edes vaikka kävisin vähän pyöriskelemässä minäkin savupiipuissa. Hyi en kyllä menis savupiippuun vaikka pienenä tykkäsinkin aina mennä piiloon ja istuskelemaan meidän takkaan. Outo lapsi.

Ei mulla tänään muuta.

-Mari

Friday, December 4, 2015

Luukku 4: kuinka Pikku-Marista tuli Molekyyli-Mari

Halluun kertoa tänään teille miksi Molekyyli-Mari on biologi. Pienestä pitäen on Pikku-Mari tykännyt luonnosta, eläimistä ja erityisesti lukemisesta. Nämä kai on pääseikkoja siihen, miksi ihmeessä kenestäkään biologi tulee. Biologin perusta on siis kunnossa. Se, että erityisesti tykkään lukea, ja olen allerginen luonnolle ja eläimille (paitsi kääpiösnautsereille), johti kai siihen että Pikku-Marista tuli nimenomaan molekyylibiologi.

Biologiksi kehittymisen varrella suuntautumiseen ovat vaikuttaneet seuraavat seikat ja ihmiset:

Erkki Kaarniemi. Hän oli ala-asteella luokilla 3-6 luokanopettajani. Olin tuolloin musiikkiluokalla. Musiikki on siis ollut vahvana osana nuoruuttani mutta en tainnut olla musiikkitunneista aivan yhtä innoissani kuin biologian tunneista. Itse ainakin muistelen että Erkki oli luontoihminen ja on kai vieläkin. Kerran harmitti kun en saanut biologian kokeessa mielestäni tarpeeksi hyviä pisteitä tehtävässä, jossa piti nimetä jotain eläimiä ja ötököitä; olin nimennyt neitoperhosen neitiperhoseksi. Vieläkin kismittää. Biologian vihkoon sai piirtää eläimiä ja se oli Pikku-Marista erityisen kivaa.

Yläasteen biologian opettaja, jonka nimeä en kuitenkaan muista, kysyi kerran kokeen jälkeen miksei Mari viittaa tunneilla. Kokeiden perusteella tietoa kuulemma riittäisi. Olin pienenä äärimmäisen arka ja ujo mutta tämä yksi pieni interventio antoi suuresti itsevarmuutta ja ehkä kerran jopa rohkenin viittaamaankin, muistaakseni. Kiitos siitä. 9:llä oli eri opettaja, jonka nimeä en myöskään muista, joka viimeisellä biologian tunnilla opetti genetiikkaa. Risteyteltiin mustia ja valkoisia marsuja tai pupuja paperilla ja se oli kovasti lystiä! Ja, no, se on ehkä ainut tunti minkä koko yläasteelta muistan. Hirveetä teinihormonihuurua oli se aika.

Lukiossa biologiaa opetti Martti Hahtola. Martti oli minusta maailman paras opettaja ikinä. I-ki-nä. Kuuluva ääni ja rempseät jutut. Biologia oli ehdottomasti lukiossa parasta. Siis heti kuviksen jälkeen. Mutta silti en heti arvannut että biologia olisi Pikku-Marin suuntaus. Ajattelin hakea ammattikorkeakouluun koska näin suurin osa kavereistakin tekisi mutta opo lykkäsi kouraan myös yliopistojen esittelyopuksen. Halusin kuitenkin pitää välivuoden ja opiskella kieliä, etenkin kun Martti Hahtola oli sanonut että kaikki opiskelukirjat biologialla olisi englanniksi. Lähdin siis Englantiin, Sandhurstiin, au-pairiksi ja muutaman kuukauden kuluttua puhuin jo lähes sujuvaa pardonia. Takaisin tultua oli tarkoitus opiskella ahkerasti mutta töiden ohella se vähän jäi ja aivan ekalla yrittämällä en yliopistoon päässyt. Buu. Mikkelin ammattikorkeaan Pikku-Marilla oli kuitenkin paikka ja vuoden opiskelinkin ympäristöteknologiaa. Tajusin kuitenkin jossain vaiheessa että linjalta valmistuttaisiin terveystarkastajiksi ja se homma ei lainkaan houkutellut. Etenkin kun olin omasta mielestäni ihan varmasti allerginen navetoille ja kumppareille. Valkoisten ja mustien pupusien risteyttäminen kuulosti huomattavasti hohdokkaammalle ja genetiikka muutenkin kuulosti dollareille. Jatkoin siis pääsykokeisiin lukua, tällä kertaa tosissani, ja seuraavalla yrittämällä paikka opintojen pariin heltisikin. Pikku-Mari muutti kimpsunsa ja kampsunsa Jyväskylään. Isi taisi ehdottaa MBA-opintoja Mikkelissä mutta oma suhtautumiseni taisi olla alla olevan kuvan tyylinen. Myöhemmin olen muutamaan otteeseen kieltämättä miettinyt että kannattiko...


Genetiikan opintoja ei Jyväskylässä varsinaisena pääaineena kuitenkaan ollut mutta tuolloin molekyylibiologian professorina toiminut Markku Kulomaa sai innostavalla ensimmäisellä luennollaan Pikku-Marin vakuutettua siitä että molekyylibiologia olisi parasta ikinä ja että tutkijan ura olisi juuri sitä mitä haluan. Sillä ekalla luennolla päätin siis myöskin että teen väitöskirjan. Erityisesti Markku Kulomaan performanssi ja havainnollistaminen solukalvon kanavista ja niiden toiminnasta luentosalin oven ja itsensä avulla jäi kovasti mieleeni. Elikkäs siis tällä tavoin Pikku-Marista tuli Molekyyli-Mari.

Huomenna kerron hei miksi suuntasin tautitutkimukseen!!

Aivan hullu viikko takana ja työt omalta osaltani jatkuu vielä huomenna mutta teille joilla on vapaa viikonloppu niin TGIF:tä vaan!!!! :D

-Mari

Thursday, December 3, 2015

Maaginen numero 3

Kolomosessa mennää hei!! Tykkään tästä numerosta kolme. Se on kovin kätevä. 3 on labrassa monesti käytetty luku: lähes kaikki eksperimentit tehdään vähintään triplikaatteina. Joogassakin pyrin toistamaan kaiken vähintään kolme kertaa, esimerkkinä vaikkapa aurinkotervehdys: eka kerta vähän niinkuin harjoittelua ja tunnustelua, tokalla jo ehkä muistaa sekvenssin ja keskittyy tekniikkaan, kolmannella kerralla ensimmäisen ja toisen kerran harjoittelut sidotaan yhteen ja asanoissa pystyy kunnolla nautiskelemaan, hengittelemään ja kuuntelemaan niitä sisäisiä ääniä ja tuntemuksia.

Sitomisesta puheenollen, Tiedetuubin kemiallisesta joulukalenterista löytyi tänään arabikumi. Toinen sidosaine, jota leivonnassa kovasti hyödyksi käytetään ja joka on viime vuosien aikana aiheuttanut huomattavastikin puheenaihetta ja mielipide-eroja, on gluteeni. Gluteeni on siis vehnän, ohran ja rukiin sisältämien varastoproteiinien muodostama aine joka keliaakikolle aiheuttaa oireita ja keliakiaa sairastavan onkin gluteenia vältettävä. Paljon on puhuttu myös gluteenisensitiivisyydestä mutta käsittääkseni vakuuttavaa tieteellistä näyttöä tästä ei ole saatu. Myös vilja-allergiat voivat olla vatsavaivojen taustalla. Täältä löytyy muutamia hyviä blogikirjoituksia asiasta. Gluteeniton ruokavalio voi keliakiaa sairastamattomallekin olla toki hyvä ruokavalio mutta uskon että suurin vaikutus sillä on sen sen kautta, että yleensäottaen ruokavalio muuttuu parempaan suuntaan kun ei enää syödä niin paljon mm. kokouksissa tarjottuja pullia ja keksejä tai käydä pitsalla tai hampurilaisella. Gluteeni ei myöskään itsessään lihota. Oli keliakia tai ei, suosittelisin silti kiinnittämään huomiota ruokavalioon ja nautiskelemaan monipuolisempaa ruokaa ja eat your veggies!! Kasvikset on niiiiiiin hyvästä!! :) Perunakin on kasvis, kokeile myös välillä sitä, turhaan demonisoitu on tuo pottu, minusta. Jos syö vaikka yhden pullan päivässä niin vastaavan määrän kaloreita tulee noin neljästä perunasta mikä on jo melko runsas annos.

Tip tap!!

-Mari


Wednesday, December 2, 2015

22 yötä ennee!

Tättärää!! Se olis ennee 22 yötä jouluun!! Joko jännittää? Molekyylitonttu olis pistänyt tilaukseen jo yhden joululahjan. Ei kerrota että mitä ja kelle mutta mainittakoon että se on jotain hyvin biologimaista, ylläri. Mutta mikä on kaikista ihaninta niin Molekyyli-Mari on ollut niiiiiiin kiltti että on jo saanut oman lahjansa!!! Tai siis se lahja odottaa hakijaansa. Hitsi ku näitä töitä on nyt ihan liikaa niin en pääse lahjapukettiani ehkä vielä tällä viikolla hakemaan. Ehkä. Hnnnnng.

Tiedetuubin kemiallisen joulukalenterin luukusta paljastui tänään parasetamoli. Vaikka oiva aine onkin ja mukavasti turruttaakin joulustressin aiheuttamaa päänsärkyä niin ajattelisin kuitenkin että miksi stressata kun joulunhan tulisi olla rauhoittumisen aikaa.

Parasetamolin molekyylirakenne Tiedetuubin joulukalenterista.

Parasetamolista aasinsiltana aspiriiniin, eli asetyylisalisyylihappoon, joka kiinnitti huomioni tässä muutama päivä sitten. Aspiriinista on yllättävän moneen; sitä on tulehduksen, säryn ja kuumeen hoidon lisäksi käytetty myös ehkäisemään veritulppia. Tutkimus joka kuitenkin herätti mielenkiintoni oli yhdistänyt salisyylihapon mm. Parkinsonin tautiin. Nähtäväksi jää voisiko näiden hypoteesien pohjalta aspiriinista kehitellä Parkinsonin taudille uutta lääkettä mutta tähän spekulointiin päädyttiin tutkimuksen tulosten kautta, joissa he olivat tutkineet salisyylihapon sitoutumiskumppaneita, eli niiku kenen kanssa se hengailee. Tutkimuksessa oli löydetty salisyylihapolle kamuksi GAPDH. Mistä Parkinsonin tauti tähän sitten tulee? No, erään Parkinsonin tauti -lääkkeen on todettu estävän GAPDH:n siirtymistä tumaan ja näin näiden asioiden välille oli saatu yhteys. Mikä minusta kuitenkin oli kovin mielenkiintoista, oli se, että he olivat tutkineet myös kahden lakritsissa esiintyvän komponentin ja GAPDH:n kumppanuutta ja osoittivat että nämä sitovat GAPDH:ta jopa tehokkaammin kuin salisyylihappo. Unohdan siis suklaat tänä jouluna, syön lakua!! :D Liiallisuuksiin ei kuitenkaan kannata mennä koska liiallinen lakritsin nauttiminen voi myös kohottaa verenpainetta, joka joulun aikaan saattaa muutenkin jo olla koholla...

Kuva Fazerin nettisivulta, kävin kurkkaamassa itselleni joululakritsit.

Tuttu geeni tuo GAPDH on labrasta varmaan myös monelle valkotakkiselle tutkijalle: se ilmentyy hyvin yleisesti (on ns. housekeeping gene) ja sitä käytetään monesti kontrollina eri eksperimenteille, joita en ala tässä sen enempää erittelemään.

Huomiseen tippitapit!

-Mari

Kuvan lähde ja löytyypä sieltä vähän lakritsitietoakin jos kiinnostelee: http://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/tuotemerkit/fazer-lakritsi/lakritsikasvi/

Tuesday, December 1, 2015

Joulukalenterin eka luukku

Heii!! Se olis kuulkaas joulukuu ja joulukalenterin ensimmäinen luukku!! Vaikkakaan Molekyyli-Marilla ei tänä jouluna joulukalenteria olekkaan. How sad!!! Ajattelin kuitenkin ilahduttaa teitä jakelemalla joka päivä jouluun saakka jotain kivaa luettavaa!! :D

Molekyyli-Mari ei ole yleensä innoissaan joulusta, koska Molekyyli-Mari ei syö kinkkua, jättää lahjojen hankinnan aina aivan liian viime tippaan ja rakkaus-eksperimenttikin on edennyt aikalailla odotetunlaisesti: jälleen on luvassa sinkkujoulu äitin ja isin riesana. Molekyyli-Mari on kyllä jo pidemmän aikaa pyytänyt Joulupukkelilta joululahjaksi poikaystävää jonka kainaloon käpertyä lampaantaljalle takkatulen loisteessa ja vaikka Molekyyli-Mari on ollut kuinka kiltti ja herttainen niin ei ole toivotunlaista joululahjaa tippunut. Molekyyli-Mari tyytyisi toki myös yksisarviseen mutta sitäkään ei ole näkynyt, mur. Joulun kunniaksi, ja tätä ikää tullessa joka vuosi lisää, ei se neitseellisesti alkunsa saanut poikalapsikaan olisi pahitteeksi (tyttökin käy, en ole kranttu). Tosin itseni kloonia en kuitenkaan toivoisi...



Grumpy Cat on Molekyyli-Marin idoli

Päivän piristykseksi kuitenkin Molekyyli-Mari löysi ehkä parhaan joulukalenterin ikinä: Tiedetuubin kemiallinen joulukalenteri!!! Tässä eka luukku, joka sisältää nippelinappelitietoa kynttilöistä ja erityisesti steariinista, mitä kynttilöissä ei ilmeisesti juurikaan nykypäivänä ole, vaan se on lähinnä parafiinia. Itselleni parafiini on tutumpi labrasta: kudosnäytteitä säilötään monesti parafiiniin ja omassa työssänikin on parafiinileikkeet tulleet tutuiksi. Että semmosta.

Takaste töiden pariin siitä, nähdään jälleen huomenna!! Tipetitap!

-Mari

Sunday, November 15, 2015

Molekyyli-Marin nippelitietopankki: psoriasis

Hei muruset! Olen koko viikon kamppaillut tämän väitöskirjan kirjoituksen kanssa. En ole oikein meinannut päästä mun "kuplaan". "Kupla" on sellainen kirjoitusmoodi, johon tarvitaan hiukkasen keskittysmiskykyä että se saadaan muodostettua ja sitten kun sinne sisään uppoaa niin kaikki ympärillä oleva unohtuu ja kirjoittaa voisi vaikka kokonaisen vuorokauden. Ei tule nälkä ja vessaankin mennään vain pakon sanelemana. Joku tiukka deadline on minulle kaikista motivoivin kuplahoukutin mutta nyt, tiukan deadlinen uupuessa, kupla on ollut hiukkasen tavoittelemattomissa. Motivaattorina tai "porkkanana" voi toimia myös jokin muu, kuten graduni kohdalla erään kirjasarjan viimeisin kirja jonka äiti osti ja ilmoitti antavansa vasta gradun palautuksen jälkeen lahjaksi (en myönnä että tämä kirja oli Harry Potterin viimeinen osa koska se olisi kovin noloa).

Ajattelin siis hiukkasen houkutella kuplaa kirjoittamalla tämmöisen pikkuruisen tietoiskun psoriasiksesta, suomeksi. Psoriasis on siis väitöskirjani pääaihe. 

Psoriasis (puhekielessä: psori) on krooninen tulehduksellinen sairaus, jota sairastaa noin 150 000 suomalaista, eli noin 2-3% väestöstä. Sairauden esiintyvyys vaihtelee: Eurooppalaisessa väestössä esiintyvyys on 2-3% mutta esimerkiksi Aasiassa, ja erityisesti Afrikassa, esiintyvyys on pienempi.

Kuva 1 Leesioita.
www.ihotauti.net
Nimi psoriasis tulee kreikkalaisesta sanasta psora "to itch". Kutiaminen onkin varsi kuvaava termi ihopsoriasikselle. Oireita tosin voi olla sekä ihossa että nivelissä ja kynsissä. Tyypillisiä iho-oireita ovat punertavat ja hilseilevät läikät eli leesiot (Kuva 1), jotka aiheutuvat keratinosyyttien epänormaalista kasvusta ja erilaistumisesta sekä tulehdussolujen kerääntymisestä alueelle.

Psoriasiksen taustalta löytyy sekä ympäristö- (kuten stressi, trauma, streptokokki-infektiot) että geneettisiä tekijöitä. Geneettistä alttiutta psoriasikselle kantaa useampi kuin mitä siihen sairastuu; sairauden puhkeamiseen vaikuttaa ulkoiset tekijät ja vaikka psoriasista on epäilty myös autoimmuunitaudiksi, ei tulehdusta laukaisevaa antigeeniä tai autoantigeeniä ole tunnistettu. Alttius, eli perinnölliset tekijät, vaikuttavat erityisesti ns. tyypin I psoriasiksessa, joka puhkeaa alle 40-vuotiaana. 

Psoriasiksen yleisin muoto on läiskä- eli plakkipsoriasis (psoriasis vulgaris). Muita ilmenemismuotoja ovat taivepsoriasis (psoriasis inversa), pisarapsoriasis (psoriasis guttata), märkärakkulainen psoriasis (kämmenet ja jalkapohjat, psoriasis pustulosa), koko ihon psoriasis (psoriasis erythrodermica), sekä nivelpsoriasis (psoriasis arthritis) joka voi esiintyä joko ilman iho-oireita tai niiden kera.

Psoriasisleesiossa epidermis, jonka mainitsinkin edellisessä nippelitietoiskussani (iho), on siis paksuuntunut (keratinosyyttien hyperproliferaatio), dermikseen on kertynyt tulehdus-soluja ja alueella esiintyy verisuonimuutoksia. Tulehdus-solut ovat T-solu- (erityisesti Th1- ja Th17-lymfosyytit) ja dendriittisoluvoittoisia (Kuva 2). Psoriasis-ihossa myös geenien ilmentyminen, eli ekspressio, on muuttunut. Erityisesti epidermiksen geeniekspression muutokset ovat yhtenä tutkimuskohteenani työn alla olevassa väitöskirjassani. Toisena aiheena on psoriasiksen genetiikka ja eräs ehdokasgeeni, josta kirjoitan myöhemmin lisää. Kyseinen geeni kuitenkin sijaitsee psoriasiksen tärkeimmällä alttiusgeenialueella (PSORS1 lokus), joka sijaitsee kromosomissa 6. 


Kuva 2 Psoriasiksen mahdollinen tautimekanismi.
Lähde: T Mälkönen ja S Suomela. 2011. Duodecim

Psoriasis ei siis ole tarttuva tauti. Haluaisin sitä korostaa pistämällä tähän liitteeksi hiljattain silmiini osunut kirjoitus Iltalehdestä, josta käy hyvin ilmi minkälaisia sosiaalisia paineita tämä hyvin näkyvä sairaus voi saada aikaan. Toivoisin että tämä blogikirjoitus lisää vaikka edes muutamalle ihmiselle tietoisuutta tästä taudista ja sen taustoista, koska tieto voi ehkä ruokkia suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuus on muutenkin saanut ehkä jälleen kolauksen Pariisissa tapahtuneiden iskujen myötä. Laitan siksi viimeiseksi tähän kirjoitukseen kuvan lausahduksesta, jonka tein oikeastaan Instagrammiin muistaakseni mm. Pariisin iskun uhreja ja kitkeäkseni vihaa jälkireaktioista mutta joka sopii yllättävän hyvin myös psoriasikseen, etenkin kun valo on yksi psoriasiksen hoitokeinoista ja stressi yksi puhkeamiseen vaikuttavista syistä. Rakastetaan siis sekä itseämme että toisiamme, kaikista pienistä virheistä ja epäkohdista huolimatta. Kukaan meistä kun ei ole täydellinen.


"To err is human, to arr is pirate." - En tiedä kuka

- Mari

PS: Olin just tantrajooga-workshopissa jossa opettajana oli Christopher Wallis. Ei oo sitä mitä ehkä moni kuvittelee sen olevan. Oli hyvin mielenkiintoista ja luulen että tulette kuulemaan suvaitsevaisuudesta yhä enemmän jatkossakin.

Lähteet:

Kuvat leesioista on minuakin aikoinaan hoitaneen Mikkeliläisen ihotautilääkärin Raimo Suhosen kuva-arkistoista (www.ihotauti.net). Kiitokset tässä samalla Raimolle erinomaisesta hoidosta: ei ole ainakaan kovin pahoja aknearpia muistona koska hoidoilla akne saatiin suht hyvin kuriin :)

Tuesday, October 20, 2015

Ärsyttää selitellä hei!

Seliseliseliseliseli...

Olen viimeaikoina huomannut selitteleväni hirveesti. Pidän puolustuspuheenvuoroja. Ehkä siksi, koska olen ruvennut toteuttamaan itseäni ja teen asioita vähän valtavirrasta poiketen. Se tuntuu ärsyttävän ihmisiä.

Asia nro 1:
Koirat. Koko ajan kysellään miksi ne olen hankkinut, eikö ne sido hirveesti, kuinka jaksan lenkittää ja eivätkö ne likaa kamalasti. Miksi olen hankkinut koiria ilman mitään selkeää funktiota kuten metsästys tms? Niin ja eikö ne sido hirveesti? No kyllä, kyllä ne sitoo aika paljon mutta on se vähän omasta suhtautumisesta kiinni. Jotain toista sitoo helvetisti enemmän oma laiskuus tai jopa pelko toteuttaa itseään. Koiranomistajana joutuu vähän miettimään minne milloinkin menee ja arki-iltaisin olen ihan kaikista mieluiten kotona koska risuparrat ovat jo koko työpäivän olleet yksin. Kauhean kätevää on se, että voin harrastaa liikuntaa myös koirien kanssa ja tuskin viettäisin läheskään yhtä paljon aikaa luonnossa jollei koiria olisi. Lenkkeiltyä tulee siis hyvin paljon ja nykyisin joogaan lähes joka ilta joko Yogoben kautta tai keksin itse sopivan harjoituksen. Viikonloppuna ehtii käymään myös muualla. Kavereita näen mielummin lenkin kuin lasillisen merkeissä. Ilman koirianikaan en tahtoisi olla. Ja on niillä funktio: niiden ansiosta en tarvitse masennuslääkkeitä (enää). Mutta miksi minun tarvitsee tätä selitellä?

Asia nro 2:
Kasvissyönti. Aluksi söin kasvisten lisäksi kalaa mutta tässä kuussa olen jättänyt kalankin kokonaan pois ja samalla päätin että pyrin vegaaniuteen eli jättämään myös maitotuotteet ja kananmunat pois. Pikkuhiljaa. Tuntuu että on muutamia tahoja jotka haluavat epäillä (vahvasti) sitä, tuleeko kasvisruokavaliolla toimeen. Haluavat tämän myös tuoda ilmi. Keskustelu on toki kivaa ja avartavaa mutta osalla se on mennyt överiksi. Itse en tätä oikein ymmärrä koska mitä väliä on muille sillä mitä oikein syön? Etenkin kun syön nyt vieläkin terveellisemmin kuin ennen. En pyri käännyttämään muita kasvissyöjiksi mutta toki olen kertonut kuinka hyvä olo minulla on, koska se on totta! Toki minusta olisi myös aivan mahtavaa jos yhä useampi söisi enemmän kasviksia ja kasvissyöntihän tuntuu muutenkin olevan kasvava trendi. Hyvä niin! Mutta minä en tuomitse sekasyöjiä, en todellakaan. Enkä halua olla hankala; kyllä minä sen rahkapullan syön jos sellainen on tarjolla, vaikka sisältääkin maitoa jne. Enkä nosta äläkkää vaikkei ole kasvisvaihtoehtoa. Epäkohtelias ei tarvitse minunkaan olla. Mutta välillä tuntuu että halutaan pilata se ilo mitä tunnen. Miksi minua kohtaan saa olla epäkohtelias? Ymmärrän että joitakin läheisiäni saattaa huolestuttaa että onko tämä terveellistä mutta siitä ei ole tuntunut olevan kyse. Ja voin sitäpaitsi vakuuttaa että tämä on aivan varmasti terveellisempää kuin makkaran syönti. Mutta miksi tätäkin tarvitsee selitellä?

Asia nro 3:
Ajoittainen alkoholittomuus. Luulisi että tämä olisi ihan viimeinen asia mitä tulisi selitellä. Mutta ei. Jos töissä on tarjolla mikäliemarsunristiäisten kunniaksi skumppaa, niin otan vaikken haluaisi. Miksi en haluaisi: työt menee sen jälkeen ihan höpöksi ja jos illemmalle on ollut suunnitteilla vaikka tanssituntia tai joogaa niin voi olla varma että ei tule mentyä tai vähintään kaikki piruetit menee ihan reisille. Yksi annos skumppaa sisältää lisäksi yllättävän paljon ihan turhia kaloreita (joo, joskus näitäkin tulee mietittyä ja suoraansanoen skumpan sijaan ottaisin mielummin vaikka sen kakkupalan). Otan sen skumpan useimmiten siitä syystä ettei alettaisi epäilemään että olisin ns. pullat uunissa. Olenhan tämän ikäinen. Pelkään siis juoruilua. Kun olin työpaikan Talinnan matkalla niin koin välttämättömäksi ilmoittaa illallispöydässä suoraan etten ole paksuna ja että minulla ei ole ongelmaa alkoholin kanssa. Minulla on ongelma krapulan ja univajeen kanssa, tätä en kokenut tarpeelliseksi kertoa. Yksinkertaisesti en vain tahtonut juoda raskaan joogakoulutusviikonlopun jälkeen. Ajattelin myös että saisin paremmin unta (no toisin kävi sen suhteen). Mulla on rajallinen määrä aikaa kalenterissa ja kolikoita lompakossa ja yritän priorisoida niiden käytön parhaiten kuvaamaan arvojani. Kohtuus kaikessa kuitenkin: absolutiksi en ole heti ryhtymässä. No miksi tätäkin tarvitsee sitten selitellä?

Eikö tämä kerro jotain muös asenteista yhteiskunnassamme, kun alkoholittomuutta pidetään kummallisena ja jopa ei niin hyväksyttynä??

Olen mielestäni aika hyvin päässyt eroon siitä, että ajattelisin mitä muut minusta ajattelee. Nykyisin toteutan itseäni huomattavasti enemmän kuin ennen ja suoraansanottuna oikeasti tuntuu siltä ettei pätkääkään kiinnosta mitä muut ajattelee. Minähän tätä elämääni elän ja hyvä olo on sen suhteen. Tai näin ainakin luulin, ennen kuin aloin pohtimaan näitä seikkoja. Mutta miksi yllämainittuja terveellisiä asioita joutuu selittelemään mutta makkaransyönti tai kaljan juonti sen sijaan on normaalin ihmisen merkki? Kysynpähän vaan. Ja miksi ne ihmiset, jotka nämä valinnat kyseenalaistaa, on lähes poikkeuksetta miehiä? Kysynpähän vaan?! Vai rakkaudestako se hevonenkin potkii? I wish.

Monesti kun joku asia ärsyttää niin voi ryhtyä katselemaan peiliin, koska se perimmäinen syy ärsytykseen löytyy sieltä peilikuvasta. Minua ärsyttää selitellä. Mitäs nämä minun elintapani muille kuuluu? Miksi sitten ärsyttää? Miksi lainkaan selittelen? Ehkä kuitenkin välitän siitä mitä muut päätöksistäni ajattelee? Ehkä sittenkin edelleenkin haluan miellyttää muita? Ehkä liian herkästi ennakkoasennoidun siihen että toinen tahtoo arvostella? Ehkä olen siis kuitenkin epävarma itsestäni? Ehkä haluan selittää sen takia ettei toinen luulisi että olen tyhmä, teen asioita hetken mielijohteesta tai johonkin trendiin perustuen, vaan että olen oikeasti ajatellut asiaa? Mitä enemmän puolustuspuheenvuoroja pidän, sitä vannoutuneemmaksi huomaan tulevani. Olen jopa harkinnut tiukan linjan vegaaniutta, ihan vaan kiusallani, vaikka ajatuksena on ollut olla flexiibeli ja ei tehdä elämästä liian hankalaa. Ehkä tahdon ärsyttää takaisin? Siinä tapauksessa oma ärsytys kumpuaa ehkä pettymyksestä itseensä ja siihen ettei pysty olemaan ärsyyntymättä. Mutta ehkä kuitenkin haluan myös jakaa eteenpäin "ilosanomaa" näistä itseäni ilostuttavista asioista ja ärsyttää kun toinen ei näe tätä suorastaan tarjottimella olevaa oikotietä onneen? Ehkä olen siis kärsimätön? Ehkä itse olen ollut ennen samanlainen selityksenvaatija, ehkä olen edelleen? Ehkä analysoin liikaa. Syytän puuttuvaa Y-kromosomia.

Kuinkahan paljon Bajau-heimolaiset joutuu selittelemään sitä miksi ne elää niikuin elää? Ehkei ne joudu selittelemään koska ne on aina asunu niin. Ehkä ne joutuu selittelee sitten jos muuttavatkin maalle. Ehkä se on se muutos mikä vaan nostaa kysymyksiä.

Ehkä jatkossa vaan hymyilen mystisesti selittelyn sijaan.

Tai olen kuin Nero.

Lähden tästä selittelemään nyt väitöskirjatyöni seurantaryhmälle työni edistystä ja tuloksia. Ostin runsaasi korvapuusteja koska väitöskirjaoppilaalta seuraavalle periytyneen pitkällisen perimätiedon mukaan seurantaryhmä tulee pitää tyytyväisenä ja ehkä joudun näin selittelemään vähän vähemmän. Vitsi vitsi, sellainen vaan on ollut tapana ja ihan mukava tapahan tuo on, vinkkinä alkutaipaleella tallustaville väitöskirjaoppilaille.

Selittelemättömän ärsyttämätöntä tiistaita toivottaen,

-Mari

Monday, October 5, 2015

Luulo ei ole tiedon väärti

Minulla oli perjantaina synttärit. Koen nyt, kuten joka vuosi tähän aikaan, olevani vanha ja viisas ja aion täten jakaa teille viisauttani ja neuvoja elämän varrelle. Huomaan samalla myös muistuttavani Matti-pappaani, joka jo aikaa sitten siirtyi ajasta eteenpäin. Matti-pappa ei puhunut paljon, pikemminkin murahteli, mutta yhden neuvon häneltä muistan saaneeni: lue paljon ja seuraa aikaasi ja uutisia. Tuolloin ehkä ajattelin että onpa tylsä neuvo mutta kun tätä ikää, ja erityisesti sitä viisautta (!!), on kertynyt lisää niin olen siitä yrittänyt ottaa vaarin. Vaarin neuvosta vaarin (hehehe). Erityisesti sanomalehtiä suositteli lukemaan - ehkä olisi rikkaimurin sijaan sittenkin pitänyt pyytää Hesarin tilaus äidiltä ja isiltä lahjaksi. No, ehkä ensi vuonna olen lahjatoiveiden suhteen entistä viisaampi.

Synttärikakku, ite tein.
Pistin kukan kaunistamaan ku oli kyllä aika ruma.

Lukeminen kannattaa. Se sivistää. Kuka tahansa, joka lukea osaa, voi sitä harrastaa ja kirjallisuutta on aivan varmasti jokaiseen makuun. Jenni Haukio oli perjantaina MTV3:n Huomenta Suomessa ja suositteli yllättäen mm. Aku Ankkaa luettavaksi. Haukio mainitsi Aku Ankan värikkään suomenkielen. Olen kieltämättä samaa mieltä; monesti kieli on hyvinkin nokkelaa ja ajankohtaista. Aku Ankka oli ehdottomasti lempisarjakuvani pienenä. Kirjoitin sen roolista lapsuudessani jopa ylioppilaskirjoituksissa äidinkielen aineeni; "Anu Ankka, takapuoli vankka" oli otsikkona. Ilmeisesti ei kuitenkaan ihan kelvoton räpellys koska kirjoitin sillä E:n. Kuten Haukio mainitsi, lukeminen kehittää tunneälyä ja on jo itsensä kehittämisen kannalta suositeltavaa. Ehkä on suotavaa kuitenkin lukea muutakin kuin Aku Ankkaa...

Miksi sitten juuri tämä lukeminen tuli mieleeni? Varmaankin siksi kun olen viimeaikoina ottanut elämässäni vähän uutta suuntaa viestinnän puolelle. Erityisesti tiedeviestintä kiinnostaa nyt kovasti. Tieteestä julkaistaan paljon ja on hyvä pitää mieli avoinna erilaisten tutkimusten ja tulosten suhteen mutta tietty kriittisyys kannattaa pitää mielessä. Avasin tätä vähän jo edellisessä postauksessani: "Paskaa/timanttista tutkimusta" mutta kannattaa nyt pitää myös mielessä se että terve skeptisyys ei ole synonyymi negatiivisen kriittisyyden kanssa. Ole avoin ja vastaanottavainen lukemasi suhteen mutta älä niele purematta. Käytä eri tietolähteitä ja mielestäni hyvän kirjoituksen lopusta (tai seasta, kuten monesti minun kirjoituksissani) löytyy ne lähteet mihin viitataan, erityisesti jos jotain asioita esitetään faktoina. Olen huomannut että avoimuus, transparency, luo luottamusta. Ja tämän voi muuten soveltaa monelle elämän eri alueelle ;)

Suosittelisin myös lukemaan historiaa ja taustaa eri kulttuureista. Se luo ymmärrystä. Etenkin nyt kun kansainvälistyminen on arkipäivää ja monikulttuurisuus jopa trendisana. Me olemme kaikki samanlaisia mutta kuitenkin aivan kauhean erilaisia. Tietämättömyys on uskoakseni usein se asia joka erottaa suvaitsevaisen kansalaisen siitä, joka hilluu väkivaltaisesti mielenosoituksissa. Ja nyt kun sopivasti ohjauduin pakolaiskeskusteluiden pariin taas, niin tuli mieleeni että tietämättömyys on varmasti myös syy siihen miksi pakolainen ei heti osaa käyttäytyä juuri meidän kulttuurimme ja sääntöjemme mukaisesti. Meidän tulisi olla esimerkkinä siitä käyttäytymisestä mitä haluamme: viha ruokkii vihaa, hyväksyminen hyväksymistä ja tieto tietoisuutta. Muistan kuinka veljenpoikani kanssa luettiin yhdessä Miinan ja Manun käytöskirjaa hänen ollessa pieni. Kun minulta kohta jossain tilanteessa saattoi joku ärräpää päästä, niin pieni ja terävä poika oli heti opettamassa tätiään: "Miina ja Manu sanoo että kiroileminen on rumaa"! Näin on. Miinan ja Manun käytösoppaasta olisi luettavaa monelle.

Lue tämä.

Mitä luen nyt. No nyt just on kesken vähän turhankin monta kirjaa, joista aktiivisesti luen näitä joogaopintoihini liittyviä: Taavi Kassila - Patanjalin jooga-ajatelmat, B.K.S. Iyengar - Core of the yoga sutras ja R. Long - Key Muscles ja Key poses (e-kirjoina). Harvemmin on opiskelu ollut muuten näin kivaa. Olen niin pitkään lukenut lähinnä biologiaa ja lääketiedettä että vaihtelu virkistää. On auennut ihan uusi maailma.

Joogakirjat.

Toivottavasti tämä innosti edes yhden tarttumaan kirjaan. Pimenevät syysillathan ovat varsin mainioita vietettäväksi teekupposen, kirjan ja kynttilöiden parissa. Ja suklaan. Ei sovi unohtaa suklaata!!

Pusuja viikkoonne!! <3

-Vanha ja viisas Mari

Friday, September 18, 2015

Väitöskirjatutkijan monologi "työssäkäynnistä"

Huomasin käyväni Facebook-sivullani monologia väitöskijatyöstä ja väitöskirjatyöntekijän tuloista, nyt kun on niin otollinen päivä osoittaa ja pahoittaa mieltänsä.  Ajattelin että voisin ehkä siirtää monologini tänne (toki kommentit ovat tervetulleita, mielestäni keskustelu on aina hyvästä, kunhan se käydään asiallisesti, tästäkin voisin kirjoittaa kokonaisen blogitekstillisen). En tosin osoita mieltäni, enkä myöskään pahoita, kunhan vaan olen jotakin mieltä siitä, miksi olin tänäänkin töissä. Ja siitä, miksi olen sunnuntainakin töissä, ilman mitään lisiä.

Kaikki lähti siis siitä kun nukuin tänä perjantaisena aamuna pommiin (vähän kyllä harmitti, koska tutkimusohjelmayksikkömme olisi kovasti kannustanut tänään ihmisiä työmatkapyöräilyyn ja tulemaan töihin, tarjoamalla pyöräilijöille ilmaisen aamupuuron ja tutkijahan rakastaa kaikkea mikä on ilmaista). Ilmoitin tästä facebookissani että olen kyllä aikomuksessa tulla toimistolle, minkä myöhemmin peruin, koska ukkonen alkoi juuri vedellessäni ulkotakkia päälleni. Ainut syy miksi toimistolle olisin mennyt olisi ollut se että kerrankin toimisto olisi ollut tyhjä koska kaikki muut ilmoittivat jäävänsä etätöihin. Tällä hetkellä, kun teen työni koneella ja työni on aika yksinäistä, on yksi lysti missä sen teen, kunhan työt tulee tehtyä. Väitöskirjatyötekijänä olen aikalailla itse itseni pomo, vaikka minulta ohjaajatkin löytyvät. Etenkin nyt, kun kirjoitan itse kirjaa, on itsestäni kiinni kuinka paljon itseäni perseelleni potkin (valmistuminen on melko hyvä motivaattori kirjoitustyölle myös sunnuntaisin).

Tutkijan vapaus on yksi hyvin vaikuttava seikka siihen miksi teen mielelläni tutkijan työtä. Ilmaisia lounaita ei kuitenkaan ole: vaikka vapaus tarkoittaa sitä että toisinaan pidän etätyöpäiviä tai en saa sanktioita siitä että nukun sillon tällön pommiin, niin olen lähestulkoon joka ilta koneella tekemässä jotain, mikä on töitä, liittyy töihin tai on välillisesti töitä. Nykyisin teen vain harvoin ylitöitä itse työpaikalla, koska yksinhuoltajakoiramamina minun on pakko tulla kotiin. Mutta työt jatkuu lenkittämisen jälkeen täällä. Hankin koiralleni kaverin koska poden monesti huonoa omatuntoa koneella istumisesta. Toisinaan työpäiväni on lyhyt mutta toisinaan saatan tehdä vaikka seminaariesitystä aamu kolmeen. En pakolla, vaan siksi kun työhöni uppoudun niin se on intohimoista: tiedonjanoni on tuolloin valtava. Ja rakastan esiintymistä. Etenkin jos olen pystynyt siihen kunnolla valmistautumaan. Ihaninta on mennä estraadille ja muut joutuvat sinua hiljaa kuuntelemaan (buahah). Aina kaikki esiintymiset eivät mene hyvin mutta toisinaan tulee mieletön voittajafiilis kun oikein innostuu ja pääsee pulauttamaan suustansa ulos kaiken sen mitä on innolla tutkinut! Ainut miinus on esityksen jälkeiset kysymykset mitä en yleensä ymmärrä koska olen humalassa esitysendorfiineista. Näistä yli- ja viikonlopputöistä palkitaan siis lähinnä sillä, että saa tehdä sitä mikä innostaa. Ja saan tehdä työtä millä on (ehkä) merkitystä. Toisinaan taas teen solutöitä jolloin on monesti pakko käydä viikonloppuna vähintään katsomassa miten solut voivat. Tuolloin kieltämättä vähän ärsyttää että töihin ei voi ottaa koiria, koska voisin yhdistää koirien kanssa olon ja vaikka tehdä toimistolla hommia, kun ei siellä muita ole. Silloin tekisi mieli sanoa että "typerä sääntö-Suomi"!!

Miksi koen työni merkittäväksi? Tutkin siis psoriasista, mikä on ihotauti. En yritä työlläni etsiä psoriasikselle uutta mullistavaa lääkettä tai ratkaisua. Teen perustutkimusta: yritän löytää geeni-ilmentymisen tasolta uusia ja ratkaisevampia signalointireittejä tai jotain kohdetta mihin jatkossa lääketutkimus voitaisiin kohdentaa psoriasiksen osalta. Perustutkimus luo tietoa ja se on tylsyydessään kuitenkin tärkeää uusien, parempien, vähemmän sivuvaikutuksia tuottavien ja kohdennettujen lääkkeiden tai hoitojen kehittämiselle.

Väitöskirjatyöni aikana olen ollut yli puolet ajastani apurahatutkijana. Tämä tarkoittaa samalla sitä että olen vapaa, minua ei sido työajat, mutta minulla ei myöskään ole työsopimusta eikä lomarahoja (tai oikestaan itseasiassa edes lomaa). Apurahasta ei myöskään mene tiettyyn määrään asti veroja ja ennen apurahatyöskentelystä ei kertynyt edes eläkettä (olen pari vuotta aikoinaan työskennellyt myös näin) mutta nykyisin tilanne on onneksi toisin ja maksamme saamastamme summasta ns. Mela-maksuja. Välillä yritän olla vitsikäs ja väitän siis olevani maatalousyrittäjä, hehe. Apurahalla ei kuitenkaan voi vaan pyöritellä peukaloitaan vaan apurahaa haettaessa tehdään työsuunnitelma ja apurahakauden päätyttyä apurahan käytöstä ja tehdyistä töistä ja tuloksista raportoidaan. Tähän väliin voisin myös mainita että omat apurahani ovat tulleet säätiöiltä.

No miksi sitten tutkijat edes työskentelee apurahalla? No siksi koska se on tutkimusryhmälle halvempaa, etenkin nyt kun moni tutkimusryhmä on rahallisesti tiukilla. En ole edes ryhtynyt vaatimaan tutkimusryhmältäni palkkaa ja olen itse aktiivisesti yrittänyt rahoittaa itse itseni koska: se palkkaraha mikä menisi minulle olisi pois tutkimusryhmän rahoista ja sillä saatetaan ehkä työllistää laboratorioteknikko (palkallinen) joka tekee myös minulle labrassa töitä ja koska näin jää mahdollisesti enemmän reagenssirahaa itse labratöitä varten. Jos haluan jatkaa tutkijana, niin on apurahahakemusten teon opettelu myös kultaa kalliimpaa, koska se on sitä mitä tutkija tekee jatkossa ehkä jopa päätyökseen (tai siltä se ainakin kuulostaa). Mutta toki, tottakai, olisin mieluiten palkallisena; yliopiston palkkataulukon mukaan ja kaikenmaailman verokiemuroiden jälkeen (mitä en jaksa nyt tässä selittää) olisi käteen jäävä määrä suurempi kun mitä se on nyt. Ja olisi työterveyshuolto jne. Mutta en valita (ainoastaan mielessäni itsekseen toisinaan jupisen), koska on oma valintani olla tässä ja nyt ja tehdä tutkimusta, vaikka pian tahtoisinkin jo saada tämän väitöskirjaprojektin jo loppuun (ikuisesti en näillä tuloilla pärjää tai edes jaksa laskea jokaista penniä, sinkkuna elo on kallista, hankkikaa mulle poikaystävä, en itse osaa, olisko siihen joku yliopistokurssi, tai ees kämppis). Tosin ei ole kiveen hakattu että nämä tulot väitöksen jälkeen mihinkään nousisi, etenkin jos jääkin työttömäksi, heh. Itse en kyllä suostu jäämään työttömäksi. Kudon vaikka pannulappuja ja perustan pannulappufirman jos niikseen tulee. Ostatte niitä mun pannulappuja täältä netistä sitten eiksjuu?! Nii ja onhan mulla plan B: hiihdonohjaajan ura (väitöskirjatöiden lisätienesti talvisin) ja plan C: joogaopettaja (olen aloittanut koulutuksen, ihan oikeesti joo!!). Luulis ny et joku näistä nappaa sitten; jotain oon oppinut todennäköisyydestä ja siihen vedoten lisäkouluttautunut näille lisäaloille. Ihaninta olis, jos sais jotenkin yhdistettyä noi kaikki (paitsi pannulaput)!!

Koska kuitenkin tulot on niin pienet ja menot niin suuret niin tästä syystä on ollut tarvetta lisätuloille. Hiihdonohjaajuus ei ole tuonut kovinkaan suuria lisätuloja mutta laskemaan on päässyt ehkä vähän halvemmalla, laskutavaraa saanut alennuksilla ja työporukka vähintäänkin parasta!! Homma on ikäänkuin mahdollistanut sen että yleensäottaen pääsee itse laskemaan kun muutoin se olisi hiukan kalliimpaa. Ja saanut aivan mahtavia kavereita :D Veikkaan että joogan osalta tulee vähän sama juttu. Koulutus on jo näin alkuun ollut aivan mahtavaa ja kanssaopiskelijat huikeita sekä opitut asiat antaneet suuntaa tutkijanurallenikin. Uskon että tästä syntyy paljon kaikkea hyvää ja itsetutkiskelu ja kehon- ja mielentuntemus tuo varmasti paljon uusia näkökulmia ajatteluuni myös tautitutkimuksen puolelle. Naturessakin juuri kannustettiin poikkitieteellisyyteen ja tämä jos jokin on juurikin sitä!!

Vaikkakin tulot ovat pienet niin saan kuitenkin olla kiitollinen siitä että saan tehdä jatko-opintoja. Suomessa se on mahdollista melkeinpä kelle vaan: meillä ei ole kalliita lukukausimaksuja, ei tarvitse ottaa lainaa tai odottaa rahoitusta vanhemmilta. Tämä mahdollistaa tasa-arvoisuuden - väitöskirjatyönteko ei ole etuoikeus pelkästään niille joilla siihen on varaa. Tämän sanottuani, täysin ilman kustannuksia ei enää olla: Helsingin yliopiston tiedekunnat ja laitokset voivat periä nykyään väitöskirjatutkijoilta tilavuokraa. Tämä on kuitenkin käsittääkseni aika pientä verrattuna lukukausimaksuihin. Tästäkin huolimatta on niin että toisinaan apurahojen maksatuksissa on ollut ongelmia tai verottaja yllättänyt jollain täysin mystisellä verotuspykälällä tms. (yleensä liittynyt apurahoihin) ja olen joutunut kääntymään äitin ja isän puoleen lainatakseni vähän akuuttia tilapäisrahaa. Ilman heidän apuaan minulla olisi muutama pikavippi tai vähintäänkin vatsahaava. Tosin pienimuotoinen vatsahaava allekirjoittaneella taisi tuossa keväällä ollakin. Kuitenkin väittäisin että lukukausimaksuttomuus on yksi syy siihen miksi väitöskirjaprojekti saattaa kestää täällä Suomessa hyvinkin kauan. Että asioilla on taas puolensa. Ja olen kuullut että jotkut jopa venyttävät väitöskirjauriaan tahalteen siksi että raha on kuitenkin riittävän hyvä elämiseen, väitöskirjan jälkeen kilpailu kovenee ja jatko on epävarmaa ja koska se nyt vaan on mahdollista, olla ikuinen väitöskirjatutkija. Ilmeisesti.

Päätän tähän monologini. Haluan osoittaa myös myötätuntoa niille, jotka kokevat epäoikeudenmukaisuutta viimeaikaisten palkkakiristysten myötä. Ja eihän mielipide kenellekään kuulu, ellei sitä osoita. Jos yhtään lohduttaa niin voisihan asiat olla huonomminkin: kuten esimerkiksi sillä pojalla joka oli siinä pakolaisveneessä ja lopulta päätyi kuvattavaksi hukkuneena rannalla. Pahoittelen tätä raadollista vertausta mutta välillä helpottaa, kun muistuttaa itselleen niitä asioita mistä saa olla kiitollinen.

Olisin pistänyt loppuun kuvan Naturen kansikuvasta, koska mielestäni yhteistyötä ja kommunikaatiota kaivataan monitieteellisyyden lisäksi myös puolueiden, valtioiden ja uskontojen välille (ja koska se on aika cool, sen saa muuten käydä lataamassa sieltä pdf:nä ken tahtoo) mutta koska kuvan käytön lisenssin päätöksessä kestää niin saatte itse käydä sen katsomassa yllä olevasta Nature-linkista. Pistin sen sijaan kuvan mun sienirisotosta. Löysin sienet metsästä ja olin kovin iloinen koska tuhlasin kaikki rahani siihen joogakurssiin ja nyt olen lähes rahattomana koko loppukuun (ja ehkä koko loppuvuoden). Miettikää, ilmaisia sieniä, metsät täynnä!! Toivottavasti nää oli punikkitattei. Jos ei ollu ni ehkä nää on samalla mun jäähyväiset.

Jotai punikkitattei, ehkä (ton ison heitin pois, matonen oli)

Risotto oli miltei namia. Elossa ollaan (vielä)!!


Moikka!

-Mari

PS: Tarkoituksena ei sitten oo pahoittaa kenenkään mieltä.

Monday, August 10, 2015

Molekyyli-Marin nippelitietopankki: iho

Kah, kun tässä väitöskirjaani kirjoittelen niin ajattelin ilahduttaa teitäkin tämmöisellä nippelitietoiskulla ja aiheena nyt iho. Eli siis tämmöinen pieni tiivistelmä siitä, mistä iho koostuu ja mitkä on sen pääasialliset tehtävät.

Ihon pääasialliset tehtävät ihan ensimmäiseksi:
  1. Suojaa elimistöä ulkoisilta haitoilta ja taudinaiheuttajilta (mm. kemikaaleilta, säteilyltä, mikrobeilta)
  2. Osallistuu lämmönsäätelyyn ja estää veden haihtumista elimistöstä
  3. Osallistuu aineenvaihduntaa ja toimii rasvavarastona, sekä valmistaa D-vitamiinia
  4. Toimii aistinelimenä
Iho on siis meidän ulkoisin elimemme ja siis kehon suurin elin; ohut mutta pinta-alaltaan hyvin laaja. Iho koostuu kolmesta eri kerroksesta: päällimmäisenä orvaskesi (epidermis), jonka alla verinahka (dermis) ja alimmaisena ihonalaiskerros (subcutis). Näistä kerroksista havainnollistava kuva alla.

Kuva 1. Ihon kerrokset

Epidermis (Kuva 2) koostuu siis lähinnä sarveissoluista, eli keratinosyyteistä (noin 90-95%). Epidermiksen erottaa dermiksestä tyvikalvo, jonka päällä sijaitsee pohjimmainen tyvikerros (stratum basale). Täällä sijaitsee jakautumiseen kykenevät keratinosyytit. Osa tyvikerroksen keratinosyyteistä on siis ihon kantasoluja ja epidermiksen kerroksia ylöspäin mentäessä ne erilaistuvat. Solujen erilaistumiseen ihossa vaikuttaa monet eri tekijät, yksi tärkeimmistä epidermiksen kalsiumgradientti: kalsiumin konsentraatio kasvaa pintaa kohti mentäessä, yksinkertaistettuna. Tyvikerroksen jälkeen tulee okasolukerros (stratum spinosum), jossa keratinosyytit ovat kiinnittyneitä toisiinsa desmosomiliitoksin ja solu näyttää mikroskoopissa "okaiselta". Seuraava kerros on jyväiskerros (stratum granulosum), jossa keratinosyytit sisältävät keratohyaliinijyväsiä. Jyvästen sisältö vaikuttaa solujen erilaistumiseen; sarveistumiseen (keratinisaatio). Paksussa ihossa jyväiskerroksen päällä on lisäksi kirkassolukerros (stratum lucidum). Ylimpänä ihossa sijaitsee marraskesi, eli sarveiskerros (stratum corneum), josta kuolleet solut hiljalleen hilseilevät pois. Epidermiksen keratinosyytit uusiutuvatkin noin 6-10 viikon sisällä. Keratinosyyttien lisäksi epidermis sisältää melanosyyttejä (melaniinin tuotto, vaikuttaa ihon väriin), Langerhanssin soluja (immuunipuolustus), Merkelin soluja (mekanoreseptorisoluja) ja lymfosyyttejä (T- ja B-solut).

Kuva 2. Epidermis

Dermis koostuu lähinnä sidekudoksesta, veri- ja imusuonista, hermopäätteistä, hiki- ja talirauhasista ja karvatupista. Se antaa mekaanista tukea ja huolehtii epidermiksen tarpeista. Sidekudoksen muodostaa sidekudossolut, eli fibroblastit, jotka erittävät ympärilleen mm. kollageeniä ja elastiinisäikeitä. Fibroblastien lisäksi dermis sisältää myös mm. makrofageja ja lymfosyyttejä. Dermiksen yläosasta työntyy sormimaisia nystyjä epidermikseen ja kerrosta kutsutaankin nystykerrokseksi (stratum papillare), alempana sijaitsee verkkokerros (stratum reticulare). Subkutis koostuu lähinnä löyhästä sidekudoksesta ja rasvasoluista eli adiposyyteistä. Sen tehtävänä on suojata kehoa iskuilta sekä toimia siteenä alla oleviin kudoksiin.

Omassa tutkimuksessani keskityn lähinnä epidermikseen ja keratinosyytteihin. Jännästi on tämä iho ja siihen liittyvät asiat pompsahdelleet tässä muuten esille eri tilanteissa, joogasta lähtien.

Mukavaa maanantaita mussukat ja be comfortable in your own skin!


Lähteet:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmedhealth/PMH0072439/
https://en.wikipedia.org/wiki/Skin (Kuvat 1 ja 2 täältä)
Blausen.com staff. "Blausen gallery 2014". Wikiversity Journal of Medicine. DOI:10.15347/wjm/2014.010. ISSN 20018762. (Kuva 2)
http://www.solunetti.fi/fi/histologia/iho/
http://www.iholiitto.fi/ihotietoa/terveen_ihon_rakenne/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Iho