Thursday, December 3, 2015

Maaginen numero 3

Kolomosessa mennää hei!! Tykkään tästä numerosta kolme. Se on kovin kätevä. 3 on labrassa monesti käytetty luku: lähes kaikki eksperimentit tehdään vähintään triplikaatteina. Joogassakin pyrin toistamaan kaiken vähintään kolme kertaa, esimerkkinä vaikkapa aurinkotervehdys: eka kerta vähän niinkuin harjoittelua ja tunnustelua, tokalla jo ehkä muistaa sekvenssin ja keskittyy tekniikkaan, kolmannella kerralla ensimmäisen ja toisen kerran harjoittelut sidotaan yhteen ja asanoissa pystyy kunnolla nautiskelemaan, hengittelemään ja kuuntelemaan niitä sisäisiä ääniä ja tuntemuksia.

Sitomisesta puheenollen, Tiedetuubin kemiallisesta joulukalenterista löytyi tänään arabikumi. Toinen sidosaine, jota leivonnassa kovasti hyödyksi käytetään ja joka on viime vuosien aikana aiheuttanut huomattavastikin puheenaihetta ja mielipide-eroja, on gluteeni. Gluteeni on siis vehnän, ohran ja rukiin sisältämien varastoproteiinien muodostama aine joka keliaakikolle aiheuttaa oireita ja keliakiaa sairastavan onkin gluteenia vältettävä. Paljon on puhuttu myös gluteenisensitiivisyydestä mutta käsittääkseni vakuuttavaa tieteellistä näyttöä tästä ei ole saatu. Myös vilja-allergiat voivat olla vatsavaivojen taustalla. Täältä löytyy muutamia hyviä blogikirjoituksia asiasta. Gluteeniton ruokavalio voi keliakiaa sairastamattomallekin olla toki hyvä ruokavalio mutta uskon että suurin vaikutus sillä on sen sen kautta, että yleensäottaen ruokavalio muuttuu parempaan suuntaan kun ei enää syödä niin paljon mm. kokouksissa tarjottuja pullia ja keksejä tai käydä pitsalla tai hampurilaisella. Gluteeni ei myöskään itsessään lihota. Oli keliakia tai ei, suosittelisin silti kiinnittämään huomiota ruokavalioon ja nautiskelemaan monipuolisempaa ruokaa ja eat your veggies!! Kasvikset on niiiiiiin hyvästä!! :) Perunakin on kasvis, kokeile myös välillä sitä, turhaan demonisoitu on tuo pottu, minusta. Jos syö vaikka yhden pullan päivässä niin vastaavan määrän kaloreita tulee noin neljästä perunasta mikä on jo melko runsas annos.

Tip tap!!

-Mari


No comments:

Post a Comment