Thursday, December 3, 2015

Maaginen numero 3

Kolomosessa mennää hei!! Tykkään tästä numerosta kolme. Se on kovin kätevä. 3 on labrassa monesti käytetty luku: lähes kaikki eksperimentit tehdään vähintään triplikaatteina. Joogassakin pyrin toistamaan kaiken vähintään kolme kertaa, esimerkkinä vaikkapa aurinkotervehdys: eka kerta vähän niinkuin harjoittelua ja tunnustelua, tokalla jo ehkä muistaa sekvenssin ja keskittyy tekniikkaan, kolmannella kerralla ensimmäisen ja toisen kerran harjoittelut sidotaan yhteen ja asanoissa pystyy kunnolla nautiskelemaan, hengittelemään ja kuuntelemaan niitä sisäisiä ääniä ja tuntemuksia.

Sitomisesta puheenollen, Tiedetuubin kemiallisesta joulukalenterista löytyi tänään arabikumi. Toinen sidosaine, jota leivonnassa kovasti hyödyksi käytetään ja joka on viime vuosien aikana aiheuttanut huomattavastikin puheenaihetta ja mielipide-eroja, on gluteeni. Gluteeni on siis vehnän, ohran ja rukiin sisältämien varastoproteiinien muodostama aine joka keliaakikolle aiheuttaa oireita ja keliakiaa sairastavan onkin gluteenia vältettävä. Paljon on puhuttu myös gluteenisensitiivisyydestä mutta käsittääkseni vakuuttavaa tieteellistä näyttöä tästä ei ole saatu. Myös vilja-allergiat voivat olla vatsavaivojen taustalla. Täältä löytyy muutamia hyviä blogikirjoituksia asiasta. Gluteeniton ruokavalio voi keliakiaa sairastamattomallekin olla toki hyvä ruokavalio mutta uskon että suurin vaikutus sillä on sen sen kautta, että yleensäottaen ruokavalio muuttuu parempaan suuntaan kun ei enää syödä niin paljon mm. kokouksissa tarjottuja pullia ja keksejä tai käydä pitsalla tai hampurilaisella. Gluteeni ei myöskään itsessään lihota. Oli keliakia tai ei, suosittelisin silti kiinnittämään huomiota ruokavalioon ja nautiskelemaan monipuolisempaa ruokaa ja eat your veggies!! Kasvikset on niiiiiiin hyvästä!! :) Perunakin on kasvis, kokeile myös välillä sitä, turhaan demonisoitu on tuo pottu, minusta. Jos syö vaikka yhden pullan päivässä niin vastaavan määrän kaloreita tulee noin neljästä perunasta mikä on jo melko runsas annos.

Tip tap!!

-Mari


Wednesday, December 2, 2015

22 yötä ennee!

Tättärää!! Se olis ennee 22 yötä jouluun!! Joko jännittää? Molekyylitonttu olis pistänyt tilaukseen jo yhden joululahjan. Ei kerrota että mitä ja kelle mutta mainittakoon että se on jotain hyvin biologimaista, ylläri. Mutta mikä on kaikista ihaninta niin Molekyyli-Mari on ollut niiiiiiin kiltti että on jo saanut oman lahjansa!!! Tai siis se lahja odottaa hakijaansa. Hitsi ku näitä töitä on nyt ihan liikaa niin en pääse lahjapukettiani ehkä vielä tällä viikolla hakemaan. Ehkä. Hnnnnng.

Tiedetuubin kemiallisen joulukalenterin luukusta paljastui tänään parasetamoli. Vaikka oiva aine onkin ja mukavasti turruttaakin joulustressin aiheuttamaa päänsärkyä niin ajattelisin kuitenkin että miksi stressata kun joulunhan tulisi olla rauhoittumisen aikaa.

Parasetamolin molekyylirakenne Tiedetuubin joulukalenterista.

Parasetamolista aasinsiltana aspiriiniin, eli asetyylisalisyylihappoon, joka kiinnitti huomioni tässä muutama päivä sitten. Aspiriinista on yllättävän moneen; sitä on tulehduksen, säryn ja kuumeen hoidon lisäksi käytetty myös ehkäisemään veritulppia. Tutkimus joka kuitenkin herätti mielenkiintoni oli yhdistänyt salisyylihapon mm. Parkinsonin tautiin. Nähtäväksi jää voisiko näiden hypoteesien pohjalta aspiriinista kehitellä Parkinsonin taudille uutta lääkettä mutta tähän spekulointiin päädyttiin tutkimuksen tulosten kautta, joissa he olivat tutkineet salisyylihapon sitoutumiskumppaneita, eli niiku kenen kanssa se hengailee. Tutkimuksessa oli löydetty salisyylihapolle kamuksi GAPDH. Mistä Parkinsonin tauti tähän sitten tulee? No, erään Parkinsonin tauti -lääkkeen on todettu estävän GAPDH:n siirtymistä tumaan ja näin näiden asioiden välille oli saatu yhteys. Mikä minusta kuitenkin oli kovin mielenkiintoista, oli se, että he olivat tutkineet myös kahden lakritsissa esiintyvän komponentin ja GAPDH:n kumppanuutta ja osoittivat että nämä sitovat GAPDH:ta jopa tehokkaammin kuin salisyylihappo. Unohdan siis suklaat tänä jouluna, syön lakua!! :D Liiallisuuksiin ei kuitenkaan kannata mennä koska liiallinen lakritsin nauttiminen voi myös kohottaa verenpainetta, joka joulun aikaan saattaa muutenkin jo olla koholla...

Kuva Fazerin nettisivulta, kävin kurkkaamassa itselleni joululakritsit.

Tuttu geeni tuo GAPDH on labrasta varmaan myös monelle valkotakkiselle tutkijalle: se ilmentyy hyvin yleisesti (on ns. housekeeping gene) ja sitä käytetään monesti kontrollina eri eksperimenteille, joita en ala tässä sen enempää erittelemään.

Huomiseen tippitapit!

-Mari

Kuvan lähde ja löytyypä sieltä vähän lakritsitietoakin jos kiinnostelee: http://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/tuotemerkit/fazer-lakritsi/lakritsikasvi/

Tuesday, December 1, 2015

Joulukalenterin eka luukku

Heii!! Se olis kuulkaas joulukuu ja joulukalenterin ensimmäinen luukku!! Vaikkakaan Molekyyli-Marilla ei tänä jouluna joulukalenteria olekkaan. How sad!!! Ajattelin kuitenkin ilahduttaa teitä jakelemalla joka päivä jouluun saakka jotain kivaa luettavaa!! :D

Molekyyli-Mari ei ole yleensä innoissaan joulusta, koska Molekyyli-Mari ei syö kinkkua, jättää lahjojen hankinnan aina aivan liian viime tippaan ja rakkaus-eksperimenttikin on edennyt aikalailla odotetunlaisesti: jälleen on luvassa sinkkujoulu äitin ja isin riesana. Molekyyli-Mari on kyllä jo pidemmän aikaa pyytänyt Joulupukkelilta joululahjaksi poikaystävää jonka kainaloon käpertyä lampaantaljalle takkatulen loisteessa ja vaikka Molekyyli-Mari on ollut kuinka kiltti ja herttainen niin ei ole toivotunlaista joululahjaa tippunut. Molekyyli-Mari tyytyisi toki myös yksisarviseen mutta sitäkään ei ole näkynyt, mur. Joulun kunniaksi, ja tätä ikää tullessa joka vuosi lisää, ei se neitseellisesti alkunsa saanut poikalapsikaan olisi pahitteeksi (tyttökin käy, en ole kranttu). Tosin itseni kloonia en kuitenkaan toivoisi...



Grumpy Cat on Molekyyli-Marin idoli

Päivän piristykseksi kuitenkin Molekyyli-Mari löysi ehkä parhaan joulukalenterin ikinä: Tiedetuubin kemiallinen joulukalenteri!!! Tässä eka luukku, joka sisältää nippelinappelitietoa kynttilöistä ja erityisesti steariinista, mitä kynttilöissä ei ilmeisesti juurikaan nykypäivänä ole, vaan se on lähinnä parafiinia. Itselleni parafiini on tutumpi labrasta: kudosnäytteitä säilötään monesti parafiiniin ja omassa työssänikin on parafiinileikkeet tulleet tutuiksi. Että semmosta.

Takaste töiden pariin siitä, nähdään jälleen huomenna!! Tipetitap!

-Mari

Sunday, November 15, 2015

Molekyyli-Marin nippelitietopankki: psoriasis

Hei muruset! Olen koko viikon kamppaillut tämän väitöskirjan kirjoituksen kanssa. En ole oikein meinannut päästä mun "kuplaan". "Kupla" on sellainen kirjoitusmoodi, johon tarvitaan hiukkasen keskittysmiskykyä että se saadaan muodostettua ja sitten kun sinne sisään uppoaa niin kaikki ympärillä oleva unohtuu ja kirjoittaa voisi vaikka kokonaisen vuorokauden. Ei tule nälkä ja vessaankin mennään vain pakon sanelemana. Joku tiukka deadline on minulle kaikista motivoivin kuplahoukutin mutta nyt, tiukan deadlinen uupuessa, kupla on ollut hiukkasen tavoittelemattomissa. Motivaattorina tai "porkkanana" voi toimia myös jokin muu, kuten graduni kohdalla erään kirjasarjan viimeisin kirja jonka äiti osti ja ilmoitti antavansa vasta gradun palautuksen jälkeen lahjaksi (en myönnä että tämä kirja oli Harry Potterin viimeinen osa koska se olisi kovin noloa).

Ajattelin siis hiukkasen houkutella kuplaa kirjoittamalla tämmöisen pikkuruisen tietoiskun psoriasiksesta, suomeksi. Psoriasis on siis väitöskirjani pääaihe. 

Psoriasis (puhekielessä: psori) on krooninen tulehduksellinen sairaus, jota sairastaa noin 150 000 suomalaista, eli noin 2-3% väestöstä. Sairauden esiintyvyys vaihtelee: Eurooppalaisessa väestössä esiintyvyys on 2-3% mutta esimerkiksi Aasiassa, ja erityisesti Afrikassa, esiintyvyys on pienempi.

Kuva 1 Leesioita.
www.ihotauti.net
Nimi psoriasis tulee kreikkalaisesta sanasta psora "to itch". Kutiaminen onkin varsi kuvaava termi ihopsoriasikselle. Oireita tosin voi olla sekä ihossa että nivelissä ja kynsissä. Tyypillisiä iho-oireita ovat punertavat ja hilseilevät läikät eli leesiot (Kuva 1), jotka aiheutuvat keratinosyyttien epänormaalista kasvusta ja erilaistumisesta sekä tulehdussolujen kerääntymisestä alueelle.

Psoriasiksen taustalta löytyy sekä ympäristö- (kuten stressi, trauma, streptokokki-infektiot) että geneettisiä tekijöitä. Geneettistä alttiutta psoriasikselle kantaa useampi kuin mitä siihen sairastuu; sairauden puhkeamiseen vaikuttaa ulkoiset tekijät ja vaikka psoriasista on epäilty myös autoimmuunitaudiksi, ei tulehdusta laukaisevaa antigeeniä tai autoantigeeniä ole tunnistettu. Alttius, eli perinnölliset tekijät, vaikuttavat erityisesti ns. tyypin I psoriasiksessa, joka puhkeaa alle 40-vuotiaana. 

Psoriasiksen yleisin muoto on läiskä- eli plakkipsoriasis (psoriasis vulgaris). Muita ilmenemismuotoja ovat taivepsoriasis (psoriasis inversa), pisarapsoriasis (psoriasis guttata), märkärakkulainen psoriasis (kämmenet ja jalkapohjat, psoriasis pustulosa), koko ihon psoriasis (psoriasis erythrodermica), sekä nivelpsoriasis (psoriasis arthritis) joka voi esiintyä joko ilman iho-oireita tai niiden kera.

Psoriasisleesiossa epidermis, jonka mainitsinkin edellisessä nippelitietoiskussani (iho), on siis paksuuntunut (keratinosyyttien hyperproliferaatio), dermikseen on kertynyt tulehdus-soluja ja alueella esiintyy verisuonimuutoksia. Tulehdus-solut ovat T-solu- (erityisesti Th1- ja Th17-lymfosyytit) ja dendriittisoluvoittoisia (Kuva 2). Psoriasis-ihossa myös geenien ilmentyminen, eli ekspressio, on muuttunut. Erityisesti epidermiksen geeniekspression muutokset ovat yhtenä tutkimuskohteenani työn alla olevassa väitöskirjassani. Toisena aiheena on psoriasiksen genetiikka ja eräs ehdokasgeeni, josta kirjoitan myöhemmin lisää. Kyseinen geeni kuitenkin sijaitsee psoriasiksen tärkeimmällä alttiusgeenialueella (PSORS1 lokus), joka sijaitsee kromosomissa 6. 


Kuva 2 Psoriasiksen mahdollinen tautimekanismi.
Lähde: T Mälkönen ja S Suomela. 2011. Duodecim

Psoriasis ei siis ole tarttuva tauti. Haluaisin sitä korostaa pistämällä tähän liitteeksi hiljattain silmiini osunut kirjoitus Iltalehdestä, josta käy hyvin ilmi minkälaisia sosiaalisia paineita tämä hyvin näkyvä sairaus voi saada aikaan. Toivoisin että tämä blogikirjoitus lisää vaikka edes muutamalle ihmiselle tietoisuutta tästä taudista ja sen taustoista, koska tieto voi ehkä ruokkia suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuus on muutenkin saanut ehkä jälleen kolauksen Pariisissa tapahtuneiden iskujen myötä. Laitan siksi viimeiseksi tähän kirjoitukseen kuvan lausahduksesta, jonka tein oikeastaan Instagrammiin muistaakseni mm. Pariisin iskun uhreja ja kitkeäkseni vihaa jälkireaktioista mutta joka sopii yllättävän hyvin myös psoriasikseen, etenkin kun valo on yksi psoriasiksen hoitokeinoista ja stressi yksi puhkeamiseen vaikuttavista syistä. Rakastetaan siis sekä itseämme että toisiamme, kaikista pienistä virheistä ja epäkohdista huolimatta. Kukaan meistä kun ei ole täydellinen.


"To err is human, to arr is pirate." - En tiedä kuka

- Mari

PS: Olin just tantrajooga-workshopissa jossa opettajana oli Christopher Wallis. Ei oo sitä mitä ehkä moni kuvittelee sen olevan. Oli hyvin mielenkiintoista ja luulen että tulette kuulemaan suvaitsevaisuudesta yhä enemmän jatkossakin.

Lähteet:

Kuvat leesioista on minuakin aikoinaan hoitaneen Mikkeliläisen ihotautilääkärin Raimo Suhosen kuva-arkistoista (www.ihotauti.net). Kiitokset tässä samalla Raimolle erinomaisesta hoidosta: ei ole ainakaan kovin pahoja aknearpia muistona koska hoidoilla akne saatiin suht hyvin kuriin :)

Tuesday, October 20, 2015

Ärsyttää selitellä hei!

Seliseliseliseliseli...

Olen viimeaikoina huomannut selitteleväni hirveesti. Pidän puolustuspuheenvuoroja. Ehkä siksi, koska olen ruvennut toteuttamaan itseäni ja teen asioita vähän valtavirrasta poiketen. Se tuntuu ärsyttävän ihmisiä.

Asia nro 1:
Koirat. Koko ajan kysellään miksi ne olen hankkinut, eikö ne sido hirveesti, kuinka jaksan lenkittää ja eivätkö ne likaa kamalasti. Miksi olen hankkinut koiria ilman mitään selkeää funktiota kuten metsästys tms? Niin ja eikö ne sido hirveesti? No kyllä, kyllä ne sitoo aika paljon mutta on se vähän omasta suhtautumisesta kiinni. Jotain toista sitoo helvetisti enemmän oma laiskuus tai jopa pelko toteuttaa itseään. Koiranomistajana joutuu vähän miettimään minne milloinkin menee ja arki-iltaisin olen ihan kaikista mieluiten kotona koska risuparrat ovat jo koko työpäivän olleet yksin. Kauhean kätevää on se, että voin harrastaa liikuntaa myös koirien kanssa ja tuskin viettäisin läheskään yhtä paljon aikaa luonnossa jollei koiria olisi. Lenkkeiltyä tulee siis hyvin paljon ja nykyisin joogaan lähes joka ilta joko Yogoben kautta tai keksin itse sopivan harjoituksen. Viikonloppuna ehtii käymään myös muualla. Kavereita näen mielummin lenkin kuin lasillisen merkeissä. Ilman koirianikaan en tahtoisi olla. Ja on niillä funktio: niiden ansiosta en tarvitse masennuslääkkeitä (enää). Mutta miksi minun tarvitsee tätä selitellä?

Asia nro 2:
Kasvissyönti. Aluksi söin kasvisten lisäksi kalaa mutta tässä kuussa olen jättänyt kalankin kokonaan pois ja samalla päätin että pyrin vegaaniuteen eli jättämään myös maitotuotteet ja kananmunat pois. Pikkuhiljaa. Tuntuu että on muutamia tahoja jotka haluavat epäillä (vahvasti) sitä, tuleeko kasvisruokavaliolla toimeen. Haluavat tämän myös tuoda ilmi. Keskustelu on toki kivaa ja avartavaa mutta osalla se on mennyt överiksi. Itse en tätä oikein ymmärrä koska mitä väliä on muille sillä mitä oikein syön? Etenkin kun syön nyt vieläkin terveellisemmin kuin ennen. En pyri käännyttämään muita kasvissyöjiksi mutta toki olen kertonut kuinka hyvä olo minulla on, koska se on totta! Toki minusta olisi myös aivan mahtavaa jos yhä useampi söisi enemmän kasviksia ja kasvissyöntihän tuntuu muutenkin olevan kasvava trendi. Hyvä niin! Mutta minä en tuomitse sekasyöjiä, en todellakaan. Enkä halua olla hankala; kyllä minä sen rahkapullan syön jos sellainen on tarjolla, vaikka sisältääkin maitoa jne. Enkä nosta äläkkää vaikkei ole kasvisvaihtoehtoa. Epäkohtelias ei tarvitse minunkaan olla. Mutta välillä tuntuu että halutaan pilata se ilo mitä tunnen. Miksi minua kohtaan saa olla epäkohtelias? Ymmärrän että joitakin läheisiäni saattaa huolestuttaa että onko tämä terveellistä mutta siitä ei ole tuntunut olevan kyse. Ja voin sitäpaitsi vakuuttaa että tämä on aivan varmasti terveellisempää kuin makkaran syönti. Mutta miksi tätäkin tarvitsee selitellä?

Asia nro 3:
Ajoittainen alkoholittomuus. Luulisi että tämä olisi ihan viimeinen asia mitä tulisi selitellä. Mutta ei. Jos töissä on tarjolla mikäliemarsunristiäisten kunniaksi skumppaa, niin otan vaikken haluaisi. Miksi en haluaisi: työt menee sen jälkeen ihan höpöksi ja jos illemmalle on ollut suunnitteilla vaikka tanssituntia tai joogaa niin voi olla varma että ei tule mentyä tai vähintään kaikki piruetit menee ihan reisille. Yksi annos skumppaa sisältää lisäksi yllättävän paljon ihan turhia kaloreita (joo, joskus näitäkin tulee mietittyä ja suoraansanoen skumpan sijaan ottaisin mielummin vaikka sen kakkupalan). Otan sen skumpan useimmiten siitä syystä ettei alettaisi epäilemään että olisin ns. pullat uunissa. Olenhan tämän ikäinen. Pelkään siis juoruilua. Kun olin työpaikan Talinnan matkalla niin koin välttämättömäksi ilmoittaa illallispöydässä suoraan etten ole paksuna ja että minulla ei ole ongelmaa alkoholin kanssa. Minulla on ongelma krapulan ja univajeen kanssa, tätä en kokenut tarpeelliseksi kertoa. Yksinkertaisesti en vain tahtonut juoda raskaan joogakoulutusviikonlopun jälkeen. Ajattelin myös että saisin paremmin unta (no toisin kävi sen suhteen). Mulla on rajallinen määrä aikaa kalenterissa ja kolikoita lompakossa ja yritän priorisoida niiden käytön parhaiten kuvaamaan arvojani. Kohtuus kaikessa kuitenkin: absolutiksi en ole heti ryhtymässä. No miksi tätäkin tarvitsee sitten selitellä?

Eikö tämä kerro jotain muös asenteista yhteiskunnassamme, kun alkoholittomuutta pidetään kummallisena ja jopa ei niin hyväksyttynä??

Olen mielestäni aika hyvin päässyt eroon siitä, että ajattelisin mitä muut minusta ajattelee. Nykyisin toteutan itseäni huomattavasti enemmän kuin ennen ja suoraansanottuna oikeasti tuntuu siltä ettei pätkääkään kiinnosta mitä muut ajattelee. Minähän tätä elämääni elän ja hyvä olo on sen suhteen. Tai näin ainakin luulin, ennen kuin aloin pohtimaan näitä seikkoja. Mutta miksi yllämainittuja terveellisiä asioita joutuu selittelemään mutta makkaransyönti tai kaljan juonti sen sijaan on normaalin ihmisen merkki? Kysynpähän vaan. Ja miksi ne ihmiset, jotka nämä valinnat kyseenalaistaa, on lähes poikkeuksetta miehiä? Kysynpähän vaan?! Vai rakkaudestako se hevonenkin potkii? I wish.

Monesti kun joku asia ärsyttää niin voi ryhtyä katselemaan peiliin, koska se perimmäinen syy ärsytykseen löytyy sieltä peilikuvasta. Minua ärsyttää selitellä. Mitäs nämä minun elintapani muille kuuluu? Miksi sitten ärsyttää? Miksi lainkaan selittelen? Ehkä kuitenkin välitän siitä mitä muut päätöksistäni ajattelee? Ehkä sittenkin edelleenkin haluan miellyttää muita? Ehkä liian herkästi ennakkoasennoidun siihen että toinen tahtoo arvostella? Ehkä olen siis kuitenkin epävarma itsestäni? Ehkä haluan selittää sen takia ettei toinen luulisi että olen tyhmä, teen asioita hetken mielijohteesta tai johonkin trendiin perustuen, vaan että olen oikeasti ajatellut asiaa? Mitä enemmän puolustuspuheenvuoroja pidän, sitä vannoutuneemmaksi huomaan tulevani. Olen jopa harkinnut tiukan linjan vegaaniutta, ihan vaan kiusallani, vaikka ajatuksena on ollut olla flexiibeli ja ei tehdä elämästä liian hankalaa. Ehkä tahdon ärsyttää takaisin? Siinä tapauksessa oma ärsytys kumpuaa ehkä pettymyksestä itseensä ja siihen ettei pysty olemaan ärsyyntymättä. Mutta ehkä kuitenkin haluan myös jakaa eteenpäin "ilosanomaa" näistä itseäni ilostuttavista asioista ja ärsyttää kun toinen ei näe tätä suorastaan tarjottimella olevaa oikotietä onneen? Ehkä olen siis kärsimätön? Ehkä itse olen ollut ennen samanlainen selityksenvaatija, ehkä olen edelleen? Ehkä analysoin liikaa. Syytän puuttuvaa Y-kromosomia.

Kuinkahan paljon Bajau-heimolaiset joutuu selittelemään sitä miksi ne elää niikuin elää? Ehkei ne joudu selittelemään koska ne on aina asunu niin. Ehkä ne joutuu selittelee sitten jos muuttavatkin maalle. Ehkä se on se muutos mikä vaan nostaa kysymyksiä.

Ehkä jatkossa vaan hymyilen mystisesti selittelyn sijaan.

Tai olen kuin Nero.

Lähden tästä selittelemään nyt väitöskirjatyöni seurantaryhmälle työni edistystä ja tuloksia. Ostin runsaasi korvapuusteja koska väitöskirjaoppilaalta seuraavalle periytyneen pitkällisen perimätiedon mukaan seurantaryhmä tulee pitää tyytyväisenä ja ehkä joudun näin selittelemään vähän vähemmän. Vitsi vitsi, sellainen vaan on ollut tapana ja ihan mukava tapahan tuo on, vinkkinä alkutaipaleella tallustaville väitöskirjaoppilaille.

Selittelemättömän ärsyttämätöntä tiistaita toivottaen,

-Mari

Monday, October 5, 2015

Luulo ei ole tiedon väärti

Minulla oli perjantaina synttärit. Koen nyt, kuten joka vuosi tähän aikaan, olevani vanha ja viisas ja aion täten jakaa teille viisauttani ja neuvoja elämän varrelle. Huomaan samalla myös muistuttavani Matti-pappaani, joka jo aikaa sitten siirtyi ajasta eteenpäin. Matti-pappa ei puhunut paljon, pikemminkin murahteli, mutta yhden neuvon häneltä muistan saaneeni: lue paljon ja seuraa aikaasi ja uutisia. Tuolloin ehkä ajattelin että onpa tylsä neuvo mutta kun tätä ikää, ja erityisesti sitä viisautta (!!), on kertynyt lisää niin olen siitä yrittänyt ottaa vaarin. Vaarin neuvosta vaarin (hehehe). Erityisesti sanomalehtiä suositteli lukemaan - ehkä olisi rikkaimurin sijaan sittenkin pitänyt pyytää Hesarin tilaus äidiltä ja isiltä lahjaksi. No, ehkä ensi vuonna olen lahjatoiveiden suhteen entistä viisaampi.

Synttärikakku, ite tein.
Pistin kukan kaunistamaan ku oli kyllä aika ruma.

Lukeminen kannattaa. Se sivistää. Kuka tahansa, joka lukea osaa, voi sitä harrastaa ja kirjallisuutta on aivan varmasti jokaiseen makuun. Jenni Haukio oli perjantaina MTV3:n Huomenta Suomessa ja suositteli yllättäen mm. Aku Ankkaa luettavaksi. Haukio mainitsi Aku Ankan värikkään suomenkielen. Olen kieltämättä samaa mieltä; monesti kieli on hyvinkin nokkelaa ja ajankohtaista. Aku Ankka oli ehdottomasti lempisarjakuvani pienenä. Kirjoitin sen roolista lapsuudessani jopa ylioppilaskirjoituksissa äidinkielen aineeni; "Anu Ankka, takapuoli vankka" oli otsikkona. Ilmeisesti ei kuitenkaan ihan kelvoton räpellys koska kirjoitin sillä E:n. Kuten Haukio mainitsi, lukeminen kehittää tunneälyä ja on jo itsensä kehittämisen kannalta suositeltavaa. Ehkä on suotavaa kuitenkin lukea muutakin kuin Aku Ankkaa...

Miksi sitten juuri tämä lukeminen tuli mieleeni? Varmaankin siksi kun olen viimeaikoina ottanut elämässäni vähän uutta suuntaa viestinnän puolelle. Erityisesti tiedeviestintä kiinnostaa nyt kovasti. Tieteestä julkaistaan paljon ja on hyvä pitää mieli avoinna erilaisten tutkimusten ja tulosten suhteen mutta tietty kriittisyys kannattaa pitää mielessä. Avasin tätä vähän jo edellisessä postauksessani: "Paskaa/timanttista tutkimusta" mutta kannattaa nyt pitää myös mielessä se että terve skeptisyys ei ole synonyymi negatiivisen kriittisyyden kanssa. Ole avoin ja vastaanottavainen lukemasi suhteen mutta älä niele purematta. Käytä eri tietolähteitä ja mielestäni hyvän kirjoituksen lopusta (tai seasta, kuten monesti minun kirjoituksissani) löytyy ne lähteet mihin viitataan, erityisesti jos jotain asioita esitetään faktoina. Olen huomannut että avoimuus, transparency, luo luottamusta. Ja tämän voi muuten soveltaa monelle elämän eri alueelle ;)

Suosittelisin myös lukemaan historiaa ja taustaa eri kulttuureista. Se luo ymmärrystä. Etenkin nyt kun kansainvälistyminen on arkipäivää ja monikulttuurisuus jopa trendisana. Me olemme kaikki samanlaisia mutta kuitenkin aivan kauhean erilaisia. Tietämättömyys on uskoakseni usein se asia joka erottaa suvaitsevaisen kansalaisen siitä, joka hilluu väkivaltaisesti mielenosoituksissa. Ja nyt kun sopivasti ohjauduin pakolaiskeskusteluiden pariin taas, niin tuli mieleeni että tietämättömyys on varmasti myös syy siihen miksi pakolainen ei heti osaa käyttäytyä juuri meidän kulttuurimme ja sääntöjemme mukaisesti. Meidän tulisi olla esimerkkinä siitä käyttäytymisestä mitä haluamme: viha ruokkii vihaa, hyväksyminen hyväksymistä ja tieto tietoisuutta. Muistan kuinka veljenpoikani kanssa luettiin yhdessä Miinan ja Manun käytöskirjaa hänen ollessa pieni. Kun minulta kohta jossain tilanteessa saattoi joku ärräpää päästä, niin pieni ja terävä poika oli heti opettamassa tätiään: "Miina ja Manu sanoo että kiroileminen on rumaa"! Näin on. Miinan ja Manun käytösoppaasta olisi luettavaa monelle.

Lue tämä.

Mitä luen nyt. No nyt just on kesken vähän turhankin monta kirjaa, joista aktiivisesti luen näitä joogaopintoihini liittyviä: Taavi Kassila - Patanjalin jooga-ajatelmat, B.K.S. Iyengar - Core of the yoga sutras ja R. Long - Key Muscles ja Key poses (e-kirjoina). Harvemmin on opiskelu ollut muuten näin kivaa. Olen niin pitkään lukenut lähinnä biologiaa ja lääketiedettä että vaihtelu virkistää. On auennut ihan uusi maailma.

Joogakirjat.

Toivottavasti tämä innosti edes yhden tarttumaan kirjaan. Pimenevät syysillathan ovat varsin mainioita vietettäväksi teekupposen, kirjan ja kynttilöiden parissa. Ja suklaan. Ei sovi unohtaa suklaata!!

Pusuja viikkoonne!! <3

-Vanha ja viisas Mari

Friday, September 18, 2015

Väitöskirjatutkijan monologi "työssäkäynnistä"

Huomasin käyväni Facebook-sivullani monologia väitöskijatyöstä ja väitöskirjatyöntekijän tuloista, nyt kun on niin otollinen päivä osoittaa ja pahoittaa mieltänsä.  Ajattelin että voisin ehkä siirtää monologini tänne (toki kommentit ovat tervetulleita, mielestäni keskustelu on aina hyvästä, kunhan se käydään asiallisesti, tästäkin voisin kirjoittaa kokonaisen blogitekstillisen). En tosin osoita mieltäni, enkä myöskään pahoita, kunhan vaan olen jotakin mieltä siitä, miksi olin tänäänkin töissä. Ja siitä, miksi olen sunnuntainakin töissä, ilman mitään lisiä.

Kaikki lähti siis siitä kun nukuin tänä perjantaisena aamuna pommiin (vähän kyllä harmitti, koska tutkimusohjelmayksikkömme olisi kovasti kannustanut tänään ihmisiä työmatkapyöräilyyn ja tulemaan töihin, tarjoamalla pyöräilijöille ilmaisen aamupuuron ja tutkijahan rakastaa kaikkea mikä on ilmaista). Ilmoitin tästä facebookissani että olen kyllä aikomuksessa tulla toimistolle, minkä myöhemmin peruin, koska ukkonen alkoi juuri vedellessäni ulkotakkia päälleni. Ainut syy miksi toimistolle olisin mennyt olisi ollut se että kerrankin toimisto olisi ollut tyhjä koska kaikki muut ilmoittivat jäävänsä etätöihin. Tällä hetkellä, kun teen työni koneella ja työni on aika yksinäistä, on yksi lysti missä sen teen, kunhan työt tulee tehtyä. Väitöskirjatyötekijänä olen aikalailla itse itseni pomo, vaikka minulta ohjaajatkin löytyvät. Etenkin nyt, kun kirjoitan itse kirjaa, on itsestäni kiinni kuinka paljon itseäni perseelleni potkin (valmistuminen on melko hyvä motivaattori kirjoitustyölle myös sunnuntaisin).

Tutkijan vapaus on yksi hyvin vaikuttava seikka siihen miksi teen mielelläni tutkijan työtä. Ilmaisia lounaita ei kuitenkaan ole: vaikka vapaus tarkoittaa sitä että toisinaan pidän etätyöpäiviä tai en saa sanktioita siitä että nukun sillon tällön pommiin, niin olen lähestulkoon joka ilta koneella tekemässä jotain, mikä on töitä, liittyy töihin tai on välillisesti töitä. Nykyisin teen vain harvoin ylitöitä itse työpaikalla, koska yksinhuoltajakoiramamina minun on pakko tulla kotiin. Mutta työt jatkuu lenkittämisen jälkeen täällä. Hankin koiralleni kaverin koska poden monesti huonoa omatuntoa koneella istumisesta. Toisinaan työpäiväni on lyhyt mutta toisinaan saatan tehdä vaikka seminaariesitystä aamu kolmeen. En pakolla, vaan siksi kun työhöni uppoudun niin se on intohimoista: tiedonjanoni on tuolloin valtava. Ja rakastan esiintymistä. Etenkin jos olen pystynyt siihen kunnolla valmistautumaan. Ihaninta on mennä estraadille ja muut joutuvat sinua hiljaa kuuntelemaan (buahah). Aina kaikki esiintymiset eivät mene hyvin mutta toisinaan tulee mieletön voittajafiilis kun oikein innostuu ja pääsee pulauttamaan suustansa ulos kaiken sen mitä on innolla tutkinut! Ainut miinus on esityksen jälkeiset kysymykset mitä en yleensä ymmärrä koska olen humalassa esitysendorfiineista. Näistä yli- ja viikonlopputöistä palkitaan siis lähinnä sillä, että saa tehdä sitä mikä innostaa. Ja saan tehdä työtä millä on (ehkä) merkitystä. Toisinaan taas teen solutöitä jolloin on monesti pakko käydä viikonloppuna vähintään katsomassa miten solut voivat. Tuolloin kieltämättä vähän ärsyttää että töihin ei voi ottaa koiria, koska voisin yhdistää koirien kanssa olon ja vaikka tehdä toimistolla hommia, kun ei siellä muita ole. Silloin tekisi mieli sanoa että "typerä sääntö-Suomi"!!

Miksi koen työni merkittäväksi? Tutkin siis psoriasista, mikä on ihotauti. En yritä työlläni etsiä psoriasikselle uutta mullistavaa lääkettä tai ratkaisua. Teen perustutkimusta: yritän löytää geeni-ilmentymisen tasolta uusia ja ratkaisevampia signalointireittejä tai jotain kohdetta mihin jatkossa lääketutkimus voitaisiin kohdentaa psoriasiksen osalta. Perustutkimus luo tietoa ja se on tylsyydessään kuitenkin tärkeää uusien, parempien, vähemmän sivuvaikutuksia tuottavien ja kohdennettujen lääkkeiden tai hoitojen kehittämiselle.

Väitöskirjatyöni aikana olen ollut yli puolet ajastani apurahatutkijana. Tämä tarkoittaa samalla sitä että olen vapaa, minua ei sido työajat, mutta minulla ei myöskään ole työsopimusta eikä lomarahoja (tai oikestaan itseasiassa edes lomaa). Apurahasta ei myöskään mene tiettyyn määrään asti veroja ja ennen apurahatyöskentelystä ei kertynyt edes eläkettä (olen pari vuotta aikoinaan työskennellyt myös näin) mutta nykyisin tilanne on onneksi toisin ja maksamme saamastamme summasta ns. Mela-maksuja. Välillä yritän olla vitsikäs ja väitän siis olevani maatalousyrittäjä, hehe. Apurahalla ei kuitenkaan voi vaan pyöritellä peukaloitaan vaan apurahaa haettaessa tehdään työsuunnitelma ja apurahakauden päätyttyä apurahan käytöstä ja tehdyistä töistä ja tuloksista raportoidaan. Tähän väliin voisin myös mainita että omat apurahani ovat tulleet säätiöiltä.

No miksi sitten tutkijat edes työskentelee apurahalla? No siksi koska se on tutkimusryhmälle halvempaa, etenkin nyt kun moni tutkimusryhmä on rahallisesti tiukilla. En ole edes ryhtynyt vaatimaan tutkimusryhmältäni palkkaa ja olen itse aktiivisesti yrittänyt rahoittaa itse itseni koska: se palkkaraha mikä menisi minulle olisi pois tutkimusryhmän rahoista ja sillä saatetaan ehkä työllistää laboratorioteknikko (palkallinen) joka tekee myös minulle labrassa töitä ja koska näin jää mahdollisesti enemmän reagenssirahaa itse labratöitä varten. Jos haluan jatkaa tutkijana, niin on apurahahakemusten teon opettelu myös kultaa kalliimpaa, koska se on sitä mitä tutkija tekee jatkossa ehkä jopa päätyökseen (tai siltä se ainakin kuulostaa). Mutta toki, tottakai, olisin mieluiten palkallisena; yliopiston palkkataulukon mukaan ja kaikenmaailman verokiemuroiden jälkeen (mitä en jaksa nyt tässä selittää) olisi käteen jäävä määrä suurempi kun mitä se on nyt. Ja olisi työterveyshuolto jne. Mutta en valita (ainoastaan mielessäni itsekseen toisinaan jupisen), koska on oma valintani olla tässä ja nyt ja tehdä tutkimusta, vaikka pian tahtoisinkin jo saada tämän väitöskirjaprojektin jo loppuun (ikuisesti en näillä tuloilla pärjää tai edes jaksa laskea jokaista penniä, sinkkuna elo on kallista, hankkikaa mulle poikaystävä, en itse osaa, olisko siihen joku yliopistokurssi, tai ees kämppis). Tosin ei ole kiveen hakattu että nämä tulot väitöksen jälkeen mihinkään nousisi, etenkin jos jääkin työttömäksi, heh. Itse en kyllä suostu jäämään työttömäksi. Kudon vaikka pannulappuja ja perustan pannulappufirman jos niikseen tulee. Ostatte niitä mun pannulappuja täältä netistä sitten eiksjuu?! Nii ja onhan mulla plan B: hiihdonohjaajan ura (väitöskirjatöiden lisätienesti talvisin) ja plan C: joogaopettaja (olen aloittanut koulutuksen, ihan oikeesti joo!!). Luulis ny et joku näistä nappaa sitten; jotain oon oppinut todennäköisyydestä ja siihen vedoten lisäkouluttautunut näille lisäaloille. Ihaninta olis, jos sais jotenkin yhdistettyä noi kaikki (paitsi pannulaput)!!

Koska kuitenkin tulot on niin pienet ja menot niin suuret niin tästä syystä on ollut tarvetta lisätuloille. Hiihdonohjaajuus ei ole tuonut kovinkaan suuria lisätuloja mutta laskemaan on päässyt ehkä vähän halvemmalla, laskutavaraa saanut alennuksilla ja työporukka vähintäänkin parasta!! Homma on ikäänkuin mahdollistanut sen että yleensäottaen pääsee itse laskemaan kun muutoin se olisi hiukan kalliimpaa. Ja saanut aivan mahtavia kavereita :D Veikkaan että joogan osalta tulee vähän sama juttu. Koulutus on jo näin alkuun ollut aivan mahtavaa ja kanssaopiskelijat huikeita sekä opitut asiat antaneet suuntaa tutkijanurallenikin. Uskon että tästä syntyy paljon kaikkea hyvää ja itsetutkiskelu ja kehon- ja mielentuntemus tuo varmasti paljon uusia näkökulmia ajatteluuni myös tautitutkimuksen puolelle. Naturessakin juuri kannustettiin poikkitieteellisyyteen ja tämä jos jokin on juurikin sitä!!

Vaikkakin tulot ovat pienet niin saan kuitenkin olla kiitollinen siitä että saan tehdä jatko-opintoja. Suomessa se on mahdollista melkeinpä kelle vaan: meillä ei ole kalliita lukukausimaksuja, ei tarvitse ottaa lainaa tai odottaa rahoitusta vanhemmilta. Tämä mahdollistaa tasa-arvoisuuden - väitöskirjatyönteko ei ole etuoikeus pelkästään niille joilla siihen on varaa. Tämän sanottuani, täysin ilman kustannuksia ei enää olla: Helsingin yliopiston tiedekunnat ja laitokset voivat periä nykyään väitöskirjatutkijoilta tilavuokraa. Tämä on kuitenkin käsittääkseni aika pientä verrattuna lukukausimaksuihin. Tästäkin huolimatta on niin että toisinaan apurahojen maksatuksissa on ollut ongelmia tai verottaja yllättänyt jollain täysin mystisellä verotuspykälällä tms. (yleensä liittynyt apurahoihin) ja olen joutunut kääntymään äitin ja isän puoleen lainatakseni vähän akuuttia tilapäisrahaa. Ilman heidän apuaan minulla olisi muutama pikavippi tai vähintäänkin vatsahaava. Tosin pienimuotoinen vatsahaava allekirjoittaneella taisi tuossa keväällä ollakin. Kuitenkin väittäisin että lukukausimaksuttomuus on yksi syy siihen miksi väitöskirjaprojekti saattaa kestää täällä Suomessa hyvinkin kauan. Että asioilla on taas puolensa. Ja olen kuullut että jotkut jopa venyttävät väitöskirjauriaan tahalteen siksi että raha on kuitenkin riittävän hyvä elämiseen, väitöskirjan jälkeen kilpailu kovenee ja jatko on epävarmaa ja koska se nyt vaan on mahdollista, olla ikuinen väitöskirjatutkija. Ilmeisesti.

Päätän tähän monologini. Haluan osoittaa myös myötätuntoa niille, jotka kokevat epäoikeudenmukaisuutta viimeaikaisten palkkakiristysten myötä. Ja eihän mielipide kenellekään kuulu, ellei sitä osoita. Jos yhtään lohduttaa niin voisihan asiat olla huonomminkin: kuten esimerkiksi sillä pojalla joka oli siinä pakolaisveneessä ja lopulta päätyi kuvattavaksi hukkuneena rannalla. Pahoittelen tätä raadollista vertausta mutta välillä helpottaa, kun muistuttaa itselleen niitä asioita mistä saa olla kiitollinen.

Olisin pistänyt loppuun kuvan Naturen kansikuvasta, koska mielestäni yhteistyötä ja kommunikaatiota kaivataan monitieteellisyyden lisäksi myös puolueiden, valtioiden ja uskontojen välille (ja koska se on aika cool, sen saa muuten käydä lataamassa sieltä pdf:nä ken tahtoo) mutta koska kuvan käytön lisenssin päätöksessä kestää niin saatte itse käydä sen katsomassa yllä olevasta Nature-linkista. Pistin sen sijaan kuvan mun sienirisotosta. Löysin sienet metsästä ja olin kovin iloinen koska tuhlasin kaikki rahani siihen joogakurssiin ja nyt olen lähes rahattomana koko loppukuun (ja ehkä koko loppuvuoden). Miettikää, ilmaisia sieniä, metsät täynnä!! Toivottavasti nää oli punikkitattei. Jos ei ollu ni ehkä nää on samalla mun jäähyväiset.

Jotai punikkitattei, ehkä (ton ison heitin pois, matonen oli)

Risotto oli miltei namia. Elossa ollaan (vielä)!!


Moikka!

-Mari

PS: Tarkoituksena ei sitten oo pahoittaa kenenkään mieltä.