Showing posts with label tutkimus. Show all posts
Showing posts with label tutkimus. Show all posts

Monday, August 1, 2016

Karunan lähteillä - miksi tautitutkimus kiinnostaa

Hei vaan kaikki ihanat!! Pitkään on ollut hiljaisuutta täällä. Olen ollut kuitenkin aivan sydän syrjällään niistä kommenteista mitä olen kuullut; on toivottu että jo kirjoittaisin jo jotain ja että täällä ollaan käyty ihan katsomassa että onko uutta tekstiä?! <3

Lupasin jo aiemmin kirjoittaa siitä että miksi tautitutkimus, nimenomaan, kiinnostaa. Jäi kirjoittamatta, vielä. Kävin eilen työpaikallani hoitamassa solujani ja satuin katsahtamaan labran kirjahyllyyn, jossa on luettavaksi tarkoitettuja (kierrätys?)kirjoja. Törmäsin kirjaan buddhalaisuudesta?! Tiedelabran kirjahyllyssä uskontoon liittyvä kirja on melkoinen ylläri. Toki tieteilijät ovat kiinnostuneita kaikennäköisistä asioista mutta toisinaan tuntuu että uskonto on tiedeyhteisössä tabun kaltainen asia. Nappasin sen toki mukaani luettavaksi ja huutelen siitä vieläpä täällä julkisessa blogissani koska, no, olen aina ollut tällainen oman tieni kulkija. Vähät välitän mitä muut minusta ajattelee ja toisaalta toivoisin uskonnollista suvaitsevaisuutta myös tiedepiireissä. Tai no välitän mutta toisinaan on kiva vähän sekoittaa pakkaa ;)

Pysähdyin jo heti alkuun, jossa kuvaillaan buddhalaisuuden oppisuuntauksia ja niistä yhden, mahayanan, erilaisia hyveitä. Kirjassa lukee: 

"Mutta kaikenkattava mahayanahyve on myötätunto (karuna): lämmin, jopa rakastava välittäminen muista ja siihen erottamattomasti liittyvä syvä halu lievittää muiden kärsimyksiä".

Olen tässä väitöskirjatutkijan urani viimeisillä metreillä miettinyt paljon että mitä tahdon tehdä tulevaisuudessa. Sieltä molekyylibiologian ensimäiseltä luennolta asti on ollut kova hinku ja halu olla tutkija mutta nyt en ole enää niin varma. Alunperin oli kai mielessä myös raha ja dollarit silmissä hain yliopistoon koska jostakin syystä luulin että maisterina sitten tahkoaisin hyvän tilipussin jossain työssä. Tutkijana sellaisesta on hankala haaveilla, ainakaan tässä väitöskirjauran aikana, mutta se ei kai ole ollut täysin se syy miksi olen tuota työtä näinkin pitkään jaksanut tehdä. Nyt kuitenkin tulevaisuus mietityttää ja se että pystynkö elättämään itseni tutkimuksella? Tuntuu liian riskaabelilta kun kilpailu on kovaa ja tutkimusrahoitusta vaan pienennetään. Jaksanko elää jatkuvan paineen alla ympäristössä mikä hehkuu negatiivista energiaa? En siis tarkoita tutkimusryhmääni vain koko akateemista tutkimusyhteisöä tällä hetkellä.

Miksi siis alunperin kiinnostuin tautitutkimuksesta? Se on myötätunto minussa, mikä ajaa kiinnostusta. En halua tässä nostaa itseäni millekään hyveelliselle korokkeelle mutta yllämainitsemani kirjan teksti osui niin hyvin siihen mikä on ajanut alunperin itseäni koko alalle. Halu auttaa. Koska loppupeleissä itselläni kaikki on kohtuullisen hyvin, terveyden puolesta. Vaikka tuo elämä muutoin välillä vähän koettelisikin. Ehkä se valmistaa johonkin suurempaan koettelemukseen, mikä on vielä edessäpäin. Who knows.

Kaikki lähti kuitenkin oikeastaan progeriasta. Se on äärimmäisen harvinainen geneettinen tauti, jossa erään mutaation seurauksena lapsi vanhenee 6-10 kertaa nopeammin. Näin siitä muutaman dokumentin ja jostakin syystä tuo tauti iskee niin tunteisiin että niagarat aukenee jos edes menen siitä kertovalle Wikipedian sivulle. No nyt jouduin käymään ja hirveät niagarat täällä oli eilen kun tätä kirjoittelin. Ajattelin että tahdon tehdä semmoista työtä missä voin auttaa ihmisiä joilla on jokin tauti, mitä ei ilman lääketieteen keinoja pystytä parantamaan. Kun katsoo dokumenttia erityisesti noista lapsista, niin ei voi ajatella muuta kuin että miten epäreilua elämä voi joillekin olla. Toisaalta kuinka voi olla mahdollista että he ovat niin positiivisia ja elämäniloisia, kuin pieniä, kauniita ja hauraita enkeleitä. En tiedä miksi juuri tuo iskee näin vahvasti tunteisiin, miksi tulen lähestulkoon hysteerisen itkuiseksi nähdessäni noita lapsia. Täysin selittämätöntä mutta heissä piilee se syy, miksi halusin ehdottomasti tautitutkimukseen. Tein progeriasta myös kandityöni. Suosittelen myös katsomaan tämän TED-talkin. Katsokaa nyt miten ihmeellisen positiivinen hän on!! Huolimatta vakavasta sairaudestaan. Mikä on heidän salaisuutensa??

Väitöskirjatyöni päädyin tekemään kuitenkin monitekijäisen taudin pariin, jossa siis sekä genetiikka että ympäristö vaikuttavat taudin puhkeamiseen, etenemiseen jne. Kiinnostukseni genetiikasta ja molekyylibiologiasta on mennyt yhä enemmän ja enemmän ympäristötekiöiden puolelle ja nykyään kiinnostaa erityisesti ennaltaehkäisevät ja lääketieteellisiä parannuskeinoja tukevat menetelmät kuten ravitsemukselliset komponentit, kehonhuolto ja mielen mahdollisuudet. Muunmuassa joogan kautta. Edelleen siis sama halu auttaa ja vähentää kärsimystä mutta erilaisin keinoin. Same same but different.

Nyt en yhtään tiedä missä olen jatkossa. Täällä, tuolla, vaiko jopa Intiassa etsimässä vastausta sisältä. Järjetön tienristeys, josta haarautuu monta polkua. Enkä yhtään tiedä mille niistä astuisin. Ongelma ei ole omalla kohdallani koskaan se että ideat olisi vähissä, vaan se että niitä on liikaa. En osaa päättää minkä niistä valitsisin. Olen yrittänyt kuunnella heimoani, eli teitä, sen suhteen että minne suuntaisin. Joskus kun on hankala itse nähdä omia potentiaalejaan. Olen saanut ihan järjettömän voimavaran teiltä, kaikista kannustavista viesteistänne. Olen siis kuulolla, kunten olette tekin olleet.


Yours truly,

-Mari

PS: käy myös tutustumassa FB-sivuihini, jos et ole vielä käynyt. Ilmoittelen siellä mm. joogaohjauksistani:
Olen myös viimeaikoina kirjoitellut blogitekstejä Yogobelle, kuten:

Mainitsemani kirja: Buddhalaisuus -John Snelling

Friday, December 4, 2015

Luukku 4: kuinka Pikku-Marista tuli Molekyyli-Mari

Halluun kertoa tänään teille miksi Molekyyli-Mari on biologi. Pienestä pitäen on Pikku-Mari tykännyt luonnosta, eläimistä ja erityisesti lukemisesta. Nämä kai on pääseikkoja siihen, miksi ihmeessä kenestäkään biologi tulee. Biologin perusta on siis kunnossa. Se, että erityisesti tykkään lukea, ja olen allerginen luonnolle ja eläimille (paitsi kääpiösnautsereille), johti kai siihen että Pikku-Marista tuli nimenomaan molekyylibiologi.

Biologiksi kehittymisen varrella suuntautumiseen ovat vaikuttaneet seuraavat seikat ja ihmiset:

Erkki Kaarniemi. Hän oli ala-asteella luokilla 3-6 luokanopettajani. Olin tuolloin musiikkiluokalla. Musiikki on siis ollut vahvana osana nuoruuttani mutta en tainnut olla musiikkitunneista aivan yhtä innoissani kuin biologian tunneista. Itse ainakin muistelen että Erkki oli luontoihminen ja on kai vieläkin. Kerran harmitti kun en saanut biologian kokeessa mielestäni tarpeeksi hyviä pisteitä tehtävässä, jossa piti nimetä jotain eläimiä ja ötököitä; olin nimennyt neitoperhosen neitiperhoseksi. Vieläkin kismittää. Biologian vihkoon sai piirtää eläimiä ja se oli Pikku-Marista erityisen kivaa.

Yläasteen biologian opettaja, jonka nimeä en kuitenkaan muista, kysyi kerran kokeen jälkeen miksei Mari viittaa tunneilla. Kokeiden perusteella tietoa kuulemma riittäisi. Olin pienenä äärimmäisen arka ja ujo mutta tämä yksi pieni interventio antoi suuresti itsevarmuutta ja ehkä kerran jopa rohkenin viittaamaankin, muistaakseni. Kiitos siitä. 9:llä oli eri opettaja, jonka nimeä en myöskään muista, joka viimeisellä biologian tunnilla opetti genetiikkaa. Risteyteltiin mustia ja valkoisia marsuja tai pupuja paperilla ja se oli kovasti lystiä! Ja, no, se on ehkä ainut tunti minkä koko yläasteelta muistan. Hirveetä teinihormonihuurua oli se aika.

Lukiossa biologiaa opetti Martti Hahtola. Martti oli minusta maailman paras opettaja ikinä. I-ki-nä. Kuuluva ääni ja rempseät jutut. Biologia oli ehdottomasti lukiossa parasta. Siis heti kuviksen jälkeen. Mutta silti en heti arvannut että biologia olisi Pikku-Marin suuntaus. Ajattelin hakea ammattikorkeakouluun koska näin suurin osa kavereistakin tekisi mutta opo lykkäsi kouraan myös yliopistojen esittelyopuksen. Halusin kuitenkin pitää välivuoden ja opiskella kieliä, etenkin kun Martti Hahtola oli sanonut että kaikki opiskelukirjat biologialla olisi englanniksi. Lähdin siis Englantiin, Sandhurstiin, au-pairiksi ja muutaman kuukauden kuluttua puhuin jo lähes sujuvaa pardonia. Takaisin tultua oli tarkoitus opiskella ahkerasti mutta töiden ohella se vähän jäi ja aivan ekalla yrittämällä en yliopistoon päässyt. Buu. Mikkelin ammattikorkeaan Pikku-Marilla oli kuitenkin paikka ja vuoden opiskelinkin ympäristöteknologiaa. Tajusin kuitenkin jossain vaiheessa että linjalta valmistuttaisiin terveystarkastajiksi ja se homma ei lainkaan houkutellut. Etenkin kun olin omasta mielestäni ihan varmasti allerginen navetoille ja kumppareille. Valkoisten ja mustien pupusien risteyttäminen kuulosti huomattavasti hohdokkaammalle ja genetiikka muutenkin kuulosti dollareille. Jatkoin siis pääsykokeisiin lukua, tällä kertaa tosissani, ja seuraavalla yrittämällä paikka opintojen pariin heltisikin. Pikku-Mari muutti kimpsunsa ja kampsunsa Jyväskylään. Isi taisi ehdottaa MBA-opintoja Mikkelissä mutta oma suhtautumiseni taisi olla alla olevan kuvan tyylinen. Myöhemmin olen muutamaan otteeseen kieltämättä miettinyt että kannattiko...


Genetiikan opintoja ei Jyväskylässä varsinaisena pääaineena kuitenkaan ollut mutta tuolloin molekyylibiologian professorina toiminut Markku Kulomaa sai innostavalla ensimmäisellä luennollaan Pikku-Marin vakuutettua siitä että molekyylibiologia olisi parasta ikinä ja että tutkijan ura olisi juuri sitä mitä haluan. Sillä ekalla luennolla päätin siis myöskin että teen väitöskirjan. Erityisesti Markku Kulomaan performanssi ja havainnollistaminen solukalvon kanavista ja niiden toiminnasta luentosalin oven ja itsensä avulla jäi kovasti mieleeni. Elikkäs siis tällä tavoin Pikku-Marista tuli Molekyyli-Mari.

Huomenna kerron hei miksi suuntasin tautitutkimukseen!!

Aivan hullu viikko takana ja työt omalta osaltani jatkuu vielä huomenna mutta teille joilla on vapaa viikonloppu niin TGIF:tä vaan!!!! :D

-Mari

Sunday, November 15, 2015

Molekyyli-Marin nippelitietopankki: psoriasis

Hei muruset! Olen koko viikon kamppaillut tämän väitöskirjan kirjoituksen kanssa. En ole oikein meinannut päästä mun "kuplaan". "Kupla" on sellainen kirjoitusmoodi, johon tarvitaan hiukkasen keskittysmiskykyä että se saadaan muodostettua ja sitten kun sinne sisään uppoaa niin kaikki ympärillä oleva unohtuu ja kirjoittaa voisi vaikka kokonaisen vuorokauden. Ei tule nälkä ja vessaankin mennään vain pakon sanelemana. Joku tiukka deadline on minulle kaikista motivoivin kuplahoukutin mutta nyt, tiukan deadlinen uupuessa, kupla on ollut hiukkasen tavoittelemattomissa. Motivaattorina tai "porkkanana" voi toimia myös jokin muu, kuten graduni kohdalla erään kirjasarjan viimeisin kirja jonka äiti osti ja ilmoitti antavansa vasta gradun palautuksen jälkeen lahjaksi (en myönnä että tämä kirja oli Harry Potterin viimeinen osa koska se olisi kovin noloa).

Ajattelin siis hiukkasen houkutella kuplaa kirjoittamalla tämmöisen pikkuruisen tietoiskun psoriasiksesta, suomeksi. Psoriasis on siis väitöskirjani pääaihe. 

Psoriasis (puhekielessä: psori) on krooninen tulehduksellinen sairaus, jota sairastaa noin 150 000 suomalaista, eli noin 2-3% väestöstä. Sairauden esiintyvyys vaihtelee: Eurooppalaisessa väestössä esiintyvyys on 2-3% mutta esimerkiksi Aasiassa, ja erityisesti Afrikassa, esiintyvyys on pienempi.

Kuva 1 Leesioita.
www.ihotauti.net
Nimi psoriasis tulee kreikkalaisesta sanasta psora "to itch". Kutiaminen onkin varsi kuvaava termi ihopsoriasikselle. Oireita tosin voi olla sekä ihossa että nivelissä ja kynsissä. Tyypillisiä iho-oireita ovat punertavat ja hilseilevät läikät eli leesiot (Kuva 1), jotka aiheutuvat keratinosyyttien epänormaalista kasvusta ja erilaistumisesta sekä tulehdussolujen kerääntymisestä alueelle.

Psoriasiksen taustalta löytyy sekä ympäristö- (kuten stressi, trauma, streptokokki-infektiot) että geneettisiä tekijöitä. Geneettistä alttiutta psoriasikselle kantaa useampi kuin mitä siihen sairastuu; sairauden puhkeamiseen vaikuttaa ulkoiset tekijät ja vaikka psoriasista on epäilty myös autoimmuunitaudiksi, ei tulehdusta laukaisevaa antigeeniä tai autoantigeeniä ole tunnistettu. Alttius, eli perinnölliset tekijät, vaikuttavat erityisesti ns. tyypin I psoriasiksessa, joka puhkeaa alle 40-vuotiaana. 

Psoriasiksen yleisin muoto on läiskä- eli plakkipsoriasis (psoriasis vulgaris). Muita ilmenemismuotoja ovat taivepsoriasis (psoriasis inversa), pisarapsoriasis (psoriasis guttata), märkärakkulainen psoriasis (kämmenet ja jalkapohjat, psoriasis pustulosa), koko ihon psoriasis (psoriasis erythrodermica), sekä nivelpsoriasis (psoriasis arthritis) joka voi esiintyä joko ilman iho-oireita tai niiden kera.

Psoriasisleesiossa epidermis, jonka mainitsinkin edellisessä nippelitietoiskussani (iho), on siis paksuuntunut (keratinosyyttien hyperproliferaatio), dermikseen on kertynyt tulehdus-soluja ja alueella esiintyy verisuonimuutoksia. Tulehdus-solut ovat T-solu- (erityisesti Th1- ja Th17-lymfosyytit) ja dendriittisoluvoittoisia (Kuva 2). Psoriasis-ihossa myös geenien ilmentyminen, eli ekspressio, on muuttunut. Erityisesti epidermiksen geeniekspression muutokset ovat yhtenä tutkimuskohteenani työn alla olevassa väitöskirjassani. Toisena aiheena on psoriasiksen genetiikka ja eräs ehdokasgeeni, josta kirjoitan myöhemmin lisää. Kyseinen geeni kuitenkin sijaitsee psoriasiksen tärkeimmällä alttiusgeenialueella (PSORS1 lokus), joka sijaitsee kromosomissa 6. 


Kuva 2 Psoriasiksen mahdollinen tautimekanismi.
Lähde: T Mälkönen ja S Suomela. 2011. Duodecim

Psoriasis ei siis ole tarttuva tauti. Haluaisin sitä korostaa pistämällä tähän liitteeksi hiljattain silmiini osunut kirjoitus Iltalehdestä, josta käy hyvin ilmi minkälaisia sosiaalisia paineita tämä hyvin näkyvä sairaus voi saada aikaan. Toivoisin että tämä blogikirjoitus lisää vaikka edes muutamalle ihmiselle tietoisuutta tästä taudista ja sen taustoista, koska tieto voi ehkä ruokkia suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuus on muutenkin saanut ehkä jälleen kolauksen Pariisissa tapahtuneiden iskujen myötä. Laitan siksi viimeiseksi tähän kirjoitukseen kuvan lausahduksesta, jonka tein oikeastaan Instagrammiin muistaakseni mm. Pariisin iskun uhreja ja kitkeäkseni vihaa jälkireaktioista mutta joka sopii yllättävän hyvin myös psoriasikseen, etenkin kun valo on yksi psoriasiksen hoitokeinoista ja stressi yksi puhkeamiseen vaikuttavista syistä. Rakastetaan siis sekä itseämme että toisiamme, kaikista pienistä virheistä ja epäkohdista huolimatta. Kukaan meistä kun ei ole täydellinen.


"To err is human, to arr is pirate." - En tiedä kuka

- Mari

PS: Olin just tantrajooga-workshopissa jossa opettajana oli Christopher Wallis. Ei oo sitä mitä ehkä moni kuvittelee sen olevan. Oli hyvin mielenkiintoista ja luulen että tulette kuulemaan suvaitsevaisuudesta yhä enemmän jatkossakin.

Lähteet:

Kuvat leesioista on minuakin aikoinaan hoitaneen Mikkeliläisen ihotautilääkärin Raimo Suhosen kuva-arkistoista (www.ihotauti.net). Kiitokset tässä samalla Raimolle erinomaisesta hoidosta: ei ole ainakaan kovin pahoja aknearpia muistona koska hoidoilla akne saatiin suht hyvin kuriin :)

Tuesday, June 2, 2015

Paskaa/timanttista tutkimusta

Hei vaan taas!

Meikäläisellä on tässä viimeaikoina ollut niin ahkera manun kirjoitus/korjaus päällänsä ettei ole ehtinyt edes blogia kirjoittelemaan. Among other things. Tämä julkaisuasia on kuitenkin pyörinyt mielessäni aikalailla viimeaikoina. Etenkin siksi, kun päämääränä on saada väitöskirja kasaan vuoden sisällä ja jotta saa kirjan kirjoitettua, niin tulisi olla niitä julkaisuja. Ja sitten silmiini osui tämä, jossa viitataan tähän. Uusi tutkimus siitä, kuinka uusia tutkimuksia on liikaa. No, tässä nyt seuraavaksi kohtuullisen paljon tekstiä kun oikein vauhtiin pääsin:

Tietotulva on valtava, olen samaa mieltä. Ollaanko tosiaan siinä tilanteessa että tutkimusta on liikaa? Tarkoitan nyt biologista ja lääketieteellistä alaa, ne alat joilla itse vaikutan. Julkaisuja täytyy olla, jotta pääsee väittelemään, ainakin Suomessa (muissa maissa säännöt saattavat olla huomattavastikin erilaiset). Julkaisut ovat vaatimus myös rahan saannille, tottakai. Täytyy olla näyttöä siitä että jotain on tehty ja tuloksia tuotettu. Mutta ennenkaikkea, julkaisut on myös se keino jolla tutkimus saadaan julkisuuteen. Muutoin et sitäkään tietäisi, että CCHCR1 lokalisoituu sentrosomiin, jollen minä olisi sitä julkaissut (väitöskirjatyöni ensimmäinen osajulkaisuni). No, tuo tieto tuskin maailmaasi mullistaa mutta siitä on ehkä hyötyä psoriasis-tutkimukselle tai se antaa lisäarvoa solun jakaantumisen ymmärtämiselle. Kaikki tutkimukset eivät siis ole niitä joilla on suora vaikutus esimerkiksi jonkin sairauden hoitoon. Ne ovat tärkeitä silti. Sitten on niitä joilla on suora painoarvo ja saattavat monesti olla mediaseksikkäämpiä. Mutta tärkeitä ovat siis nekin.

Toisinaan on suotavaa olla vähän kriittinen tutkitun tuloksen ja erityisesti semmoisten väittämien kanssa, joita ei ole tutkittu. Mikä on totuus ja miten minä siihen uskon, miten se vaikuttaa elämääni. Kaikki mikä on jossain kirjoitettu, ei ole välttämättä totta. Minäkin saan täällä blogissani höpistä vaikka puutaheinää, koska sanavapaus, mutta jää lukijan vastuulle, mihin hän lukemassaan uskoo. Siksi tekstissänikin löytyy noita linkkejä, joihin yleensä viittaan ja pyrin viittaamaan teksteihin ja julkaisuihin jotka pyrin ottamaan luotettavista lähteistä. Joskus tosin viittaan esim. PubMed-hakuun, josta kukin voi käydä tarkistamassa minkälaista tutkimusta esim. tietyillä hakusanoilla löytyy.

Kaikennäköistä julkaisua nykyisin löytyy ja jos jonkinmoisesta lähteestä. Mistä tavallinen kansalainen tietää, joka ei siis ole tutkimusalan ammattilainen, mihin voi uskoa ja luottaa. No, valitettavasti joudun nyt sanomaan että alan ammattilaisellekaan se ei ole enää helppoa; alalle syntyy ns. huijauslehtiä, -julkaisijoita ja -tutkimuksia kuin sieniä sateella. Luotettavan tutkimuksenkaan osalta voin sanoa että absoluuttisia totuuksia löytyy harvoin, jos koskaan. Lääketiede ja biologia kun ei ole niin yksinkertaista. Otetaan malliesimerkki korrelaatiosta: kesällä syödään enemmän jäätelöä kuin talvella - kesällä tulee enemmän hukkumiskuolemia kuin talvella. Näiden välillä on korrelaatio --> johtuuko hukkumiskuolemat jäätelönsyönnistä? Ei se aivan näin taida mennä mutta tämmöisen virheen tekeminen taitaa olla aika yleistä tutkimuksessa. Nähdään kahden muuttujan välillä yhteys joka ei ole todellinen mutta pelistä puuttuu joku muu sivistävä seikka joka kertoo että tämä ei ole totta. Lisää hassunhauskoja korrelaatioita täällä. Eli siis, vaikka kuinka minustakin olisi tavattoman ihanaa uskoa siihen, että esim. suklaa estäisi syövän syntyä (keksitty esimerkki) niin kannattaa kumminkin tutkimuksista lukiessa tämä pitää mielessä, että vaikka kaksi asiaa on tutkimuksissa saatu korreloimaan, ei lopputulos ole välittämättä näiden asioiden summa vaan yhtälössä saattaa olla muitakin tekijöitä.

Jotta tutkijatkaan eivät julkaisisi mitä tahansa höpöpupua tiedelehdissä, ovat monesti nuo lehdet, joissa tämän alan julkaisuja julkaistaan, vertaisarvioituja. "Tieteellisen tuotoksen arviointi [on kuitenkin] muutoksen tuulissa", kuten toinen väitöskijaohjaajistani, professori Juha Kere, kirjoitti viime vuoden lopulla Duodecimissa. Sitten on olemassa niitä tutkimuksia joissa tietentahtoen on huijattu tuloksia. Tai julkaisuja jotka eivät ole oikeita tai edes olemassa, kuten jo tuossa aiemmin mainitsin. Lisää tietoa huijarijulkaisuista on listattu ns. Beallin listalla, joka oli myös mainittu prof. Juha Keren kirjoituksessa. Koulutuksen kautta toki pyritään valistamaan nuoria tutkijanalkuja siitä, että miten ja missä on kannattavaa julkaista. Lisäksi, tällä alalla tutkimukset tehdään usein useamman hengen ryhmässä; nimiä julkaisuissa on monta, mikä monesti kertoo myös siitä että useampi ihminen on ollut päättämässä siitä missä artikkeli yritetään julkaista.

Pienenä muistilistana sinulle joka mietit millainen on uskottavaa tutkimusta ja tiedeviestintää, onko väittämä luotettava - kannattaa kiinnittää huomiota ehkä näihin seikkoihin:

- onko tekstissä joku väittämä ja onko sille viite/lähde (tämä ehkä tärkein seikka)
- jos lähde löytyy niin onko se alkuperäislähde vai jokin toinen viestintäkapula, esim blogi tms. (rikkinäinen puhelin -efekti voi olla mahdollinen kun tietty asia kulkee monen välikäden kautta)
- onko alkuperäislähde luotettava; onko se julkaistu luotettavassa julkaisussa (ks. Beallin lista jos haluat olla varma)

Pyysin prof. Kereä pitämään esityksen julkaisusta ja sen nykytilasta meidän opiskelijaneuvoston järjestämässä symposiumissa. Koen että asia on tärkeä ja kiinnostaa varmasti tiedekuntamme ja alamme opiskelijoita. Olen siis tutkijaohjelmamme opiskelijaneuvoston puheenjohtajana ja myös tämä symposiumin järjestely on pitänyt minua kiireisenä. Olen kuitenkin innoissani: symppari on jo tämän viikon lopulla ja puhumaan on tulossa mielenkiintoisija tutkijoita ja puhujia sekä Suomesta että ulkomailta! :) Alla tapahtumamme posteri ja toki en ole ollut yksin tapahtumaa järjestämässä, meillä on opiskelijaneuvostossa hieno tiimi :)



Tämän kaiken sanottuani, haluan myös mainita, että kaikkea ei ole tutkittu. Vaikka jotakin asiaa ei ole tutkittu, vielä, ei silkka tutkiminen aina tee siitä totta tai tarua. Näihin tunnelmiin, nyt täytyy taas mennä siivoamaan kakkapissoja lattialta!! Perheessä uusi karvainen jäsen (hänestä kuulette vielä) ;)